Dynasty tietopalvelu Haku RSS Paimion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisu.paimio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisu.paimio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Ympäristölautakunta
Pöytäkirja 23.01.2024/Pykälä 8


 

Hallintopakkopäätös ympäristönsuojelulain mukaisessa asiassa kiinteistöllä 2:88

 

Ympäristölautakunta 07.12.2023 § 83 

 

 

Tiivistelmä: Kiinteistönomistaja velvoitetaan hallintopakon uhalla hakemaan ympäristölupa maa-ainesten läjitystoiminnalle omistamalleen kiinteistölle 2:88.

 

Valmistelija/lisätietoja antaa:

 Ympäristönsuojelusihteeri Sinikka Koponen-Laiho, p. 02 4745290

 

Ympäristönsuojelusihteerille tuli ensimmäisen kerran vuonna 2019 kyselyjä asukkailta, mistä maanajosta on kyse kiinteistölle 2:88.

 

Kiinteistönomistajan 1.2.2019 antaman selvityksen mukaan kiinteistölle ajettiin pintamaita eri urakoitsijoiden toimesta erilaisilta rakennustyömailta. Kiinteistönomistajan mukaan työmaiden valvojat varmistivat, että maa-ainekset olivat puhtaita.

 

Asukkailta tuli uudelleen kyselyjä maanajosta vuoden 2022 aikana. Kiinteistönomistajalta pyydettiin uudelleen selvitystä maa-ainesten läjitystoiminnasta, ja hän vastasi 15.3.2022 suunnilleen samoin kuin aiemmin antamassaan selvityksessä.

 

Kiinteistölle tehtiin tarkastus 31.5.2022, jolloin saatiin lisää tietoa, mistä maita on ajettu. Tarkastusmuistioon kirjattiin jatkotoimenpiteiksi, että kaikista alueelle tuoduista maa-aineksista on pidettävä kirjaa (määrä, laatu, alkuperä, kuljettaja, päivämäärä). Tätä kiinteistönomistaja ei kuitenkaan ole noudattanut. Lisäksi sovittiin, että kiinteistönomistaja kuullaan ja kehotetaan erikseen lähetettävällä kirjeellä.

 

Kiinteistönomistajalle lähetettiin 19.8.2022 kehotus ja kuulemiskirje hakea toiminnalle ympäristölupaa vuoden 2022 loppuun mennessä. Kirjallista vastausta ei tullut. Kirje lähetettiin kiinteistönomistajalle uudelleen sähköpostitse elokuussa 2023. Kiinteistönomistaja vastasi 4.9.2023, että kiinteistöllä ei suoriteta tällä hetkellä luvanvaraista maa-ainesten läjitystoimintaa.

 

 

Esittelijä: Paikkatietopäällikkö Lindvall Virpi

 

Päätösehdotus: Ympäristölautakunta määrää ympäristönsuojelulain 175 §:n 1) kohdan, 179 §:n ja 184 §:n nojalla kiinteistön 2:88 omistajan hakemaan ympäristölupaa pilaantumattomien pintamaiden läjistystoiminnalle tämän pykälän liitteenä olevan hallintopakkopäätöksen mukaisesti koko sille kiinteistöllä 2:88 sijaitsevalle täyttöalueelle, jota on viranomaisen saaman tiedon mukaan vuodesta 2019 alkaen täytetty maa-aineksilla.

 

Päätös: Ehdotus hyväksyttiin.

 

 

Ympäristölautakunta 23.01.2024 § 8  

684/11.03/2023  

 

Tiivistelmä: Kiinteistönomistaja on jättänyt hallintopakkopäätöksen mukaisesti ympäristölupahakemuksen kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle koskien pilaantumattoman maa-ainesjätteen läjitystoimintaa omistamallaan kiinteistöllä. Hallintopakkoasian käsittely on siten päättynyt.

 

 

Valmistelija/lisätietoja antaa:

 Ympäristönsuojelusihteeri Sinikka Koponen-Laiho, puh 02 4745 290

 

Kiinteistönomistaja on 2.1.2024 jättänyt hallintopakkopäätöksen mukaisesti ympäristölautakunnalle ympäristölupahakemuksen koskien pilaantumattoman maa-ainesjätteen läjittämistä kiinteistöllä 2:88. Hakemus on parhaillaan nähtävillä kaupungin verkkosivuilla, lähetetty lausunnoille viranomaisille ja naapureiden kuuleminen on meneillään.

 

Jos hallintopakkopäätöksessä annetun velvoitteen mukaiset toimenpiteet on tehty, on hyvän hallinnon mukaista ilmoittaa asianosaiselle viranomaisen olevan tyytyväinen tehtyihin toimenpiteisiin ja että asian käsittely on päättynyt. Samoin on muistettava ilmoittaa Maanmittauslaitokselle hallintopakkotoimien päättymisestä, jotta tästä tehdään merkintä kiinnityksistä pidettävään rekisteriin.

 

 

Esittelijä: Paikkatietopäällikkö Lindvall Virpi

 

Päätösehdotus: Ympäristölautakunta toteaa, että sen 7.12.2023 § 83 kiinteistönomistajalle antamaa hallintopakkopäätöstä koskien kiinteistöä 2:88 on noudatettu. Hallintopakkoasian käsittely on siten päättynyt. Ympäristölautakunta ilmoittaa myös Maanmittauslaitokselle hallintopakkotoimien päättymisestä, jotta tästä tehdään merkintä kiinnityksistä pidettävään rekisteriin.

 

Päätös: Ehdotus hyväksyttin.