Dynasty tietopalvelu Haku RSS Paimion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisu.paimio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisu.paimio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Ympäristölautakunta
Pöytäkirja 23.01.2024/Pykälä 7


 

Lausunto Turun hallinto-oikeudelle koskien rakennuslupapäätöstä 2023-59

 

Ympäristölautakunta 31.10.2023 § 75 

 

 

Tiivistelmä: Oikausuvaatimusten käsittely rakennustarkastajan lupanumerolla 2023-59 § 112 tekemästä päätöksestä koskien hevostallin rakentamista.

 

Valmistelija/lisätietoja antaa:

 

Rakennustarkastaja Petri Vastamäki puh. 02 474 5340

 

Rakennustarkastajan 6.9.2023 §112 tekemästä rakennuslupapäätöksestä koskien hevostallin rakentamista ovat rakennusluvan hakijat jättänet 18.9.2023 päivätyn oikaisuvaatimuksen. Myös rakennuspaikan naapuri on jättänyt 26.9.2023 oikaisuvaatimuksen päätöstä koskien.

 

Oikaisuvaatimuksen tekoaika on päättynyt oikaisuvaatimusohjeen mukaisesti 22.9.2023.

 

Rakennuslupapäätöksellä 2023-59 on myönnetty lupa kerrosalaltaan 98 m2 hevostallin rakentamiselle kiinteistölle 577-443-3-5.

 

Luvanhakijoiden oikaisuvaatimuksessa vaaditaan lupaehdojen muuttamista:

Lupaehdoissa on edellytetty ympäristönsuojelusihteerin lausunnon huomiointia lannankäsittelyssä. Ko. lausuntoon sisältyy seuraava velvoite. ”Lavalta mahdollisesti tulevat haju- tai kärpäshaitat on torjuttava viipymättä”. Ensisijaisesti vaadimme velvoitteen kumoamista. Toissijaisesti vaadimme velvoitteen kohtuullistamista muotoon: ”Lavalta mahdollisesti tulevat tavanomaista suuremmat haju- tai kärpäshaitat on torjuttava kohtuullisessa ajassa.”

 

Naarurin RNo 3:17 oikaisuvaatimus koskee lantalan suunniteltuun sijoittamiseen rajan viereen. Ko. kohdasta nousee mäki ylös kotini rakennuspaikalle, joten kaikki hajut tulee suoraan ko. kohdasta pihallemmme. Rakentajan tontilla on lähes 2 ha alueeta hevosten käytössä, niin varmaankin löytyy lantalalle sijoituspaikka, joka ei ole aivan naapurin rajassa kiinni aiheuttaen hajuhaittaa.

 

Oikaisuvaatimukset kokonaisuudessaan ovat esityslistan oheismateriaalina.

 

Naapurinkuulemisen yhteydessä hevostallin rakennuslupahakemuksesta jätettiin kaksi huomautusta naapureiden RNo 3:17 ja RNo 3:7 osalta esim hajuhaittoihin liittyen.

 

Rakennustarkastaja pyysi hevostallin rakennusluvasta ympäristönsuojelusihteerin lausuntoa. Lausuntoteksti:

Lavan, jolle lantaa kerätään, tulee olla nestetiivis ja katettu/peitetty. Lavalta ei saa aiheutua valumia ympäristöön. Lavalta mahdollisesti tulevat haju- tai kärpäshaitat on torjuttava viipymättä.

Lavan tyhjentäjän ja lannan vastaanottajan kanssa on tehtävä kirjallinen sopimus. Tieto lannan vastaanottajasta on toimitettava tiedoksi myös kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle.

 

Nitraattiasetuksen 1250/2014 mukaan, jos tilalla kertyy varastoitavaa kuivalantaa enintään 25 m³ vuodessa tai jos tilalla varastoidaan kerrallaan enintään 25 m³ kuivalantaa, voidaan lanta varastoida lantalan sijaan tiiviillä siirtolavalla tai muulla vastaavalla alustalla, joka on katoksessa tai joka katetaan peitteellä.

 

Rakennustarkastaja otti lupaharkinnassa naapureiden huomautukset huomioon. Lupapäätökseen on kirjattu ehto, että ympäristönsuojelusihteerin lausunto tulee huomioida lannankäsittelyssä.

 

Rakennuslupapäätös on perusteltu:

MRL 136 §:n mukaiset rakennusluvan myöntämisen edellytykset asemakaava-alueen ulkopuolella täyttyvät.

 

Rakennuslupahakemusta käsiteltäessä on tutkittu Maankäyttö- ja rakennuslakiin § 135 ja § 136 kohdat rakennusluvan myöntämisen edellytyksistä. Lannankäsittelyyn liittyvällä lupaehdolla on varmistettu, että MRL 135 § 6) rakennusta ei rakenneta niin, että se tarpeettomasti haittaa naapuria tai vaikeuttaa naapurikiinteistön sopivaa rakentamista.

 

MRL 141 §:n mukaan lupapäätökseen voidaan ottaa tarpeelliset määräykset. Määräykset voivat koskea muun ohessa rakennustyön tai toimenpiteen suorittamista ja niistä mahdollisesti  aiheutuvien haittojen rajoittamista.

 

 

Esittelijä: Paikkatietopäällikkö Lindvall Virpi

 

Päätösehdotus: Ympäristölautakunta ottaa luvanhakijan tekemän oikaisuvaatimuksen huomioon, tutkii rakennuslupahakemuksen ja edellä mainituin perustein päättää hyväksyä rakennuslupahakemuksen rakennustarkastajan tekemän päätöksen mukaisesti. Oikaisuvaatimus hylätään. Rakennustarkastajan tekemän päätöksen lupaehtoja tulee noudattaa.

Naapurikiinteistön RNo 3:17 osalta jätettyä oikaisuvaatimusta lautakunta ei tutki, koska se on jätetty oikaisuvaatimusajan päättymisen jälkeen.

 

Päätös: Ehdotus hyväksyttiin.

 

 Päätös annetaan julkipanon jälkeen.
Päätöksen antopäivä on 10.11.2023
Päätöksen lisätään muutoksenhakuohje.

Ote: Oikaisuvaatimuksen jättäjät

 

Ympäristölautakunta 23.01.2024 § 7  

626/10.03.01/2023  

 

Tiivistelmä: Lausunto Turun hallinto-oikeudelle koskien Paimion  ympäristölautakunnan päätöstä 31.10.2023 § 75

 

Valmistelija/lisätietoja antaa:

 Rakennustarkastaja Petri Vastamäki puh. 02 474 5340, petri.vastamaki(at)paimio.fi

 

 

Turun hallinto-oikeus pyytää ympäristölautakunnalta lausuntoa koskien lautakunnan tekemää rakennuslupapäätöstä 31.10.2023 § 75. Päätöksellä on hyväksytty hevospihaton rakennuslupasuunnitelmat. Lausuntoa on pyydetty 21.12.2023 mennessä, mutta lausunnon antamiselle on pyydetty jatkoaikaa 24.1.2024 saakka.

 

Selostus asiasta:

 

Rakennuslupapäätöksellä 2023-59 on myönnetty lupa kerrosalaltaan 98 m2 hevostallin rakentamiselle kiinteistölle 577-443-3-5.

 

Rakennustarkastajan tekemästä rakennuslupapäätöksestä koskien hevostallin rakentamista tekivät rakennusluvan hakijat oikaisuvaatimuksen. Myös rakennuspaikan naapuri jätti oikaisuvaatimuksen päätöstä koskien.

 

Lautakuntakäsittelyssä luvanhakijan tekemä oikaisuvaatimus hylättiin.

 

Luvanhakija on tehnyt lautakunnan päätöksestä valituksen Turun hallinto-oikeudelle.

 

Hallinto-oikeudelle jätetyssä valituksessa vaaditaan: Lupaehdoissa on edellytetty ympäristönsuojelusihteerin lausunnon huomiointia lannankäsittelyssä. Ko. lausuntoon sisältyy seuraava velvoite: ”Lavalta mahdollisesti tulevat haju- ja käsrpäshaitat on torjuttava viipymättä” Ensisijaisesti vaadimme velvoitteen kumoamista. Toissijaisesti vaadimme velvoitteen kohtuulistamista muotoon: ”Lavalta mahdollisesti tulevat tavanomaista suuremmat haju- ja kärpäshaitat on torjuttava kohtuullisessa ajassa”.

 

Vastaus valituksessa esitettyihin asiakohtiin:

 

Naapurinkuulemisen yhteydessä hevostallin rakennuslupahakemuksesta jätettiin kaksi huomautusta naapureiden RNo 3:17 ja RNo 3:7 osalta esim hajuhaittoihin liittyen.

 

Ympäristönsuojelusihteeri on antanut lausunnon hevostallin lannnankäsittelyyn liittyen:

Lavan, jolle lantaa kerätään, tulee olla nestetiivis ja katettu/peitetty. Lavalta ei saa aiheutua valumia ympäristöön. Lavalta mahdollisesti tulevat haju- tai kärpäshaitat on torjuttava viipymättä.

Lavan tyhjentäjän ja lannan vastaanottajan kanssa on tehtävä kirjallinen sopimus. Tieto lannan vastaanottajasta on toimitettava tiedoksi myös kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle.

 

 

Ympäristönsuojelun viranhaltija on perustanut lausuntonsa: ”ympäristönsuojelulain nojalla annettuun asetukseen 1250/2014 (Valtioneuvoston asetus eräiden maa- ja puutarhataloudesta peräisin olevien päästöjen rajoittamisesta) ja naapuruussuhdelakiin (26/1920).

Asetuksen 1250/2014 tavoitteena on ehkäistä ja vähentää lannan sekä 2 §:ssä tarkoitettujen muiden lannoitteiden käytöstä, varastoinnista ja käsittelystä sekä eläintuotannosta aiheutuvia päästöjä pintavesiin, pohjavesiin, maaperään ja ilmaan (1 § 2 mom). Lannan varastoinnista säädetään tarkemmin asetuksen 5 §:ssä. Lannan varastointitilojen rakenteellisista vaatimuksista säädetään asetuksen 7 §:ssä.

Ympäristönsuojelulain nojalla annettuja säädöksiä ja määräyksiä valvoo kunnan ympäristönsuojeluviranomainen (YSL 22 §). Asetuksen 1250/2014 14 §:n mukaan asetuksen noudattamisen valvonnasta säädetään ympäristönsuojelulain 18 luvussa.

 

Lisäksi ympäristönsuojelun viranhaltijalausunnossa on huomioitu naapuruussuhdelain (26/1920) 17 § (4.2.2000/90), jonka 1 mom mukaan kiinteistöä, rakennusta tai huoneistoa ei saa käyttää siten, että naapurille, lähistöllä asuvalle tai kiinteistöä, rakennusta tai huoneistoa hallitsevalle aiheutuu kohtuutonta rasitusta ympäristölle haitallisista aineista, noesta, liasta, pölystä, hajusta, kosteudesta, melusta, tärinästä, säteilystä, valosta, lämmöstä tai muista vastaavista vaikutuksista.

Lain 2 mom:ssa todetaan, että arvioitaessa rasituksen kohtuuttomuutta on otettava huomioon paikalliset olosuhteet, rasituksen muu tavanomaisuus, rasituksen voimakkuus ja kesto, rasituksen syntymisen alkamisajankohta sekä muut vastaavat seikat.

Toiminnanharjoittajan tulee joka tapauksessa noudattaa lannan käsittelyssä ja varastoinnista em. asetusta 1250/2014 ja lakia 26/1920, vaikka lausuntoa rakennuslupahakemuksesta ei olisi annettukaan. Asetus 1250/2014 koskee kaikkia lantaa varastoivia ja käsitteleviä toiminnanharjoittajia, ja ympäristönsuojeluviranomaisen on valvontaviranomaisena tarvittaessa puututtava mahdollisiin toiminnasta aiheutuviin ympäristöhaittoihin.”

 

Lupaharkinnassa naapureiden huomautukset on otettu huomioon. Lupapäätökseen on kirjattu ehto, että ympäristönsuojelusihteerin lausunto tulee huomioida lannankäsittelyssä.

 

Rakennuslupapäätös on perusteltu:

MRL 136 §:n mukaiset rakennusluvan myöntämisen edellytykset asemakaava-alueen ulkopuolella täyttyvät.

 

Rakennuslupahakemusta käsiteltäessä on tutkittu Maankäyttö- ja rakennuslakiin § 135 ja § 136 kohdat rakennusluvan myöntämisen edellytyksistä. Lannankäsittelyyn liittyvällä lupaehdolla on varmistettu, että MRL 135 § 6) rakennusta ei rakenneta niin, että se tarpeettomasti haittaa naapuria tai vaikeuttaa naapurikiinteistön sopivaa rakentamista.

 

MRL 141 §:n mukaan lupapäätökseen voidaan ottaa tarpeelliset määräykset. Määräykset voivat koskea muun ohessa rakennustyön tai toimenpiteen suorittamista ja niistä mahdollisesti  aiheutuvien haittojen rajoittamista.

 

Rakennuslupamääräysten ehdoissa ei ole määräyksenä edellytetty noudattamaan ympäristönsuojelusihteerin lausuntoa vaan lausunnon huomioimista hevostallin yhteydessä olevan lantalavan käyttämiseen liittyen. Lausunnon huomioon ottaminen lupaehdoissa muistuttaa ko. asiaan liittyvien säädösten huomoimista toiminnassa, jottei toiminta aiheuta ympäristö- tai muutta haittaa.

 

 

Esittelijä: Paikkatietopäällikkö Lindvall Virpi

 

Päätösehdotus: Ympäristölautakunta antaa Turun hallinto-oikeudelle edellä olevan selostuksen ja vastauksen esitettyihin asiakohtiin ja toimittaa pyydetyt asiakirjat.
Lautakunta esittää lausuntonaan, ettei rakennuslupapäätöstä tule muuttaa.

 

Päätös: Ehdotus hyväksyttin.