Dynasty tietopalvelu Haku RSS Paimion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisu.paimio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisu.paimio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Koulutuslautakunta
Esityslista 26.05.2026/Asianro 72



 

Varhaiskasvatuksen palvelusetelin sääntökirjamuutos

 

Koulutuslautakunta 26.05.2026    

297/00.01.01.01/2026  

 

Tiivistelmä: Koulutuslautakunnan hyväksyttäväksi esitetään muutokset Paimion               varhaiskasvatuksen palvelusetelisääntökirjaan 1.8.2026 alkaen.

 

Valmistelija/lisätietoja antaa:

 varhaiskasvatusjohtaja Tuulia Tamminen, puh. 02 474 5312

 

Paimion varhaiskasvatuksessa on käytössä yksityisten palveluntuottajien ja kaupungin toimintaa suhteessa toisiinsa  ohjeistava palvelusetelisääntökirja. Se on laadittu Paimion kaupungin menettelytapaohjeeksi varhaiskasvatuksen palvelusetelijärjestelmään, joka otettiin käyttöön vuoden 2014 alusta.

 

Kaupunki velvoittaa palveluntuottajat noudattamaan sääntökirjan määräyksiä. Yksityinen palveluntuottaja sitoutuu noudattamaan sääntökirjan ehtoja siitä alkaen, kun se hyväksytään palvelusetelillä toteutettavien varhaiskasvatuspalvelujen tuottajaksi.

 

Sääntökirja toimii myös ohjeena palveluseteliä käyttäville asiakkaille tai asiakkuutta suunnitteleville. Itse palvelua tuotettaessa sitä koskevan palvelusopimuksen osapuolina ovat palveluntuottaja ja palvelunkäyttäjä, joten palvelusopimuksen sitoumukset ja vastuut eivät kohdistu kaupunkiin.

 

Palvelusetelisääntökirjaa on päivitetty edellisen kerran lautakunnan hyväksynnällä 5.9.2023 § 68. Nyt päivityksessä olevan sääntökirjan merkittävimpiä päivitystarpeita on syntynyt erityisesti seuraavista syistä:
 

-          uusi varhaiskasvatuksen palvelusetelilaki (1048/2025, voimaantulo 1.1.2026) ja sen edellyttämät muutokset

-          muut varhaiskasvatuksen toimintaan vaikuttavat lakimuutokset (s. 6-7) esim. vanhempainvapaauudistuksen päivitys (s. 9)

-          yksityisen päiväkotitoiminnan rekisteröinti (s. 11-14)

-          yksityisen perhepäivähoidon palvelutoiminnan käynnistäminen (s. 14-15)

-          palvelunkäyttäjän oikeuksien ja viestinnän vahvistaminen esim. palvelusopimuksen (s. 10, 18-19) ja asiakasmaksun määräytymisen osalta (s. 19, 26-27)

-          varhaiserityiskasvatuksen roolin kirkastaminen ja tuen prosessien selkeyttäminen (s. 18, 25-26)

-          sääntökirjan noudattamisen valvonnan prosessin kirkastaminen liittyen poikkeuksellisiin tilanteihin (s. 28-29, 30-31)

-          palvelutuotteiden päivittäminen muotoon tuntia/kuukaudessa sekä esiopetusta täydentävän varhaiskasvatuksen palvelutuotetta koskevan koulutuslautakunnan päätöksen (28.4.2026 § 48) päivitys (s.23)

-          terminologiset muutokset koko sääntökirjan osalta

-          Aluehallintoviraston nimen päivitys Lupa- ja valvontavirastoksi

-          Wilma-järjestelmän vaihto Daisy-järjestelmäksi

-          käytännön toimivuuden tarpeiden ja entistä toimivamman yhteistyön varmistaminen koko sääntökirjan osalta

 

Yksityisiä palveluntuottajia on kuultu ja osallistettu palvelusetelisääntökirjan luonnoksen keskusteluun 20.5.2026 palveluntuottajien tapaamisessa. Yksityisille palveluntuottajille on myös annettu mahdollisuus tutustua asiakirjaan ja kommentoida sitä suullisesti tai kirjallisesti ennen koulutuslautakunnan kokousta.

 

Paimion kaupunki ilmoittaa muutoksista palveluntuottajalle kirjallisesti päätöksenteon jälkeen. Mikäli palveluntuottaja ei sitoudu muuttuneisiin sääntöihin, tulee sen ilmoittaa siitä kirjallisesti varhaiskasvatusjohtajalle 30 päivän kuluessa muutosilmoituksen vastaanottamisesta.

 

Esitys uudeksi Paimion varhaiskasvatuksen palvelusetelin sääntökirjaksi on liitteenä.

 

Esittelijä: Sivistysjohtaja Lumiainen Jyrki

 

Päätösehdotus:

Koulutuslautakunta päättää hyväksyä yksityisen varhaiskasvatuksen palvelusetelin sääntökirjan päivityksen. Päivitetty sääntökirja otetaan käyttöön Paimion varhaiskasvatuspalveluissa 1.8.2026 alkaen.

 

Päätös: