Dynasty tietopalvelu Haku RSS Paimion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisu.paimio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisu.paimio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Koulutuslautakunta
Esityslista 27.05.2025/Asianro 76



 

Vamos Vipunen -valmennusmyynnin puitesopimus

 

Koulutuslautakunta 27.05.2025    

393/02.08.01/2025  

 

Tiivistelmä: Koulutuslautakunnalle esitetään hyväksyttäväksi Vamos Vipunen -valmennusmyynnin puitesopimus Helsingin Diakonissalaitoksen säätiö sr:n kanssa.

 

Valmistelija/lisätietoja antaa:

 sivistysjohtaja Jyrki Lumiainen, puh. 02 474 5311

 

Lukuvuoden 2024–2025 aikana Turun kaupunki sekä osa Turun lähikaupungeista on käynyt neuvotteluja Helsingin Diakonissalaitoksen säätiön kanssa siitä, että Diakonissalaitoksen ja kuntien välille solmittaisiin puitesopimus, jolla turvataan Vamos Vipunen -koulutusmalliin liittyvän yksilövalmennuksen rahoitus niin, että ko. koulutusmallin mukainen toiminta olisi Turun kaupunkiseudulla asuvien nuorten saatavilla myös jatkossa.

 

Kyseessä on palvelukonsepti, jossa vähennetään pääasiassa 16–29 -vuotiaiden nuorten syrjäytymistä ja autetaan nuoria kiinnittymään yhteiskuntaan, koulutukseen ja työhön tai muuhun mielekkääseen toimintaan. Vamos Vipunen on Diakonissalaitoksen Vamos Turun sekä Linnasmäen opiston yhteistyössä kehittämä toimintamalli opetuksen ja valmennuksellisen tuen yhdistämiseksi aikuisten perusopetuksen oppivelvollisille opiskelijoille. Se toteutetaan Vamos Turun tiloissa Turun keskustassa. Opetuksen antamisesta vastaa Linnasmäen opisto ja valmennuksesta Vamos. Opettajan ja valmentajien yhteistyö on tiivistä ja tavoitteena tukea nuorten kiinnittymistä opintoihin, tukea opintojen loppuunsaattamista ja jatkopolulle siirtymistä.

 

Vamos Vipusessa järjestettävä aikuisten perusopetus on suunnattu ensisijaisesti oppivelvollisille, jotka ovat täyttäneet 17 vuotta tai täyttävät kyseisen lukuvuoden aikana 17 vuotta, ja joilta puuttuu perusopetuksen päättötodistus. Käytännössä opiskelijoiksi ohjautuvat sellaiset nuoret, jotka eivät pysty psyykkis-sosiaalisista haasteista johtuen opiskelemaan ryhmämuotoisesti ainakaan omassa vanhassa koulussaan. Mikäli toiminnassa on tilaa, opiskelijaksi voidaan ottaa vastaavalla profiililla myös 18-29-vuotiaita. Kyseiseen toimintaan on osallistunut myös joitakin yksittäisiä paimiolaisia nuoria. Toimintaan osallistuvat nuoret suorittavat Vipusessa perusopetusta aikuisten perusopetuksen opetussuunnitelman mukaisesti, kurssimuotoisesti ja vahvasti henkilökohtaistetulla tavalla. Jollekin se on henkilökohtaista opetusta ja ohjausta, jollekin pienryhmässä opiskelua, joillekin täysin etänä opiskelua. Myös opintojen etenemisen ja vauhdin suhteen jokaisella on erilainen henkilökohtainen opiskelusuunnitelma.

 

Opiskelun tukena ja useassa tapauksessa mahdollistajana on Vamos-valmennus. Sen rahoituspohja on muuttunut aiemmasta niin, että valmennuksen turvaamiseksi on jouduttu kääntymään opiskeljoina olevien nuorten kotikuntien puoleen. Kyseessä on ei-lakisääteinen palvelu, jonka avulla pyritään huolehtimaan siitä, että nuoret saisivat peruskoulunsa suoritettua valmiiksi ja he saisivat tukea oman elämänsä hallintaan sekä jatko-opintoihin siirtymiseen. Määrällisesti palvelu koskee Paimiossa arviolta enimmillään paria-kolmea nuorta vuosittain. Nyt esitettävällä sopimushinnalla vuotuiset kustannukset Paimion kaupungille olisivat noin 6 000–9 000 euroa.

 

Oheismateriaalina on Vamos Vipunen palvelukuvaus sekä Diakonissalaitoksen tapa toimia -ohje.

 

Liitteenä on luonnos Helsingin Diakonissalaitoksen säätiö sr:n ja kuntien välille solmittavaksi puitesopimukseksi.

 

Esittelijä: Sivistysjohtaja Lumiainen Jyrki

 

Päätösehdotus: Koulutuslautakunta päättää hyväksyä liitteen mukaisen Vamos Vipunen -valmennusmyynnin puitesopimuksen Paimion kaupungin ja Helsingin Diakonissalaitoksen säätiö sr:n välille.

 

Päätös: