Dynasty tietopalvelu Haku RSS Paimion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisu.paimio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisu.paimio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Ympäristölautakunta
Pöytäkirja 27.02.2024/Pykälä 16


 

Oikaisuvaatimus paikkatietopäällikön hankintapäätökseen 1.2.2024

 

Ympäristölautakunta 27.02.2024 § 16  

131/02.08.00/2024  

 

Valmistelija/lisätietoja antaa:

 Paikkatietopäällikkö Virpi Lindvall, puh. 02 474 5305

 

 

Hankintalain 132-153 §:ssä säädetään hankintaoikaisusta. Hankintaoikaisu on muutoksenhakua ja virheen korjaamista koskeva menettely. Paikkatietopäällikön 1.2.2024 tekemään viranhaltijapäätökseen, Ohjelmistokehittäjän valinta OSKaTi-kumppanitestaushankkeeseen, on saapunut Fidera Oy:n tekemä oikaisuvaatimus 15.2.2024. Myös Markkinaoikeuteen on toimitettu valitus. Oikaisuvaatimus on pykälän oheismateriaalina.

 

Oikaisuvaatimuksessa vaaditaan ensisijaisesti hankintapäätöksen peruuttamista ja hankinnan oikaisua tai uudelleen kilpailutusta. Vaatimuksen perusteina on mainittu tarjouskilpailun voittaneen tarjoajan pienempi työmäärä, arviointiryhmän kokoonpanon asiantuntijuuden puutteellisuus, hankinnan tekijöiden asiakkuussuhde tarjouskilpailun voittaneeseen tarjoajaan ja tarjouspyyntödokumentaation puutteellisuus.

 

Tarjouspyyntöasiakirjoissa ilmenneiden tulkinnanvaraisuuksien vuoksi hankintaryhmä esittää hankintapäätöksen hylkäämistä. Kilpailutusasiakirjoista puuttui muun muassa selkeä kuvaus tilaajalle jäävistä tehtävistä ja hankinnan kuvauksessa ei osattu avata riittävän selkeästi hankinnan tavoitteita ja käyttöön otettavia kaavoituksen työkalua, ohjelmistoja ja taustajärjestelmiä, joihin rahoitus on saatu.

 

Molemmissa tarjouksissa oli pieniä puutteita ja tarjousten vertailuperusteissa on otettu kantaa asioihin, joita ei ole pyydetty kuvaamaan työsuunnitelmassa. Tarjousten vertailuperusteet on kuvattu tarjouspyynnön liitteessä, mutta kokonaisuuksien painotuskertoimia, jotka vaikuttivat päätöksen tekemiseen, ei oltu tuotu esiin. Hankintaryhmä on arvioinut keskeyttämisen syitä hankintalain periaatteiden mukaisesti ja tullut siihen tulokseen, että keskeyttäminen ei syrji tarjoajia.

 

 

Esittelijä: Paikkatietopäällikkö Lindvall Virpi

 

Päätösehdotus: Ympäristölautakunta ottaa Fidera Oy:n tekemän oikaisuvaatimuksen huomioon, tutkii paikkatietopäällikön tekemän päätöksen asiakirjoineen ja päättää hylätä paikkatietopäällikön hankintapäätöksen tarjouspyynnössä ilmenneiden virheiden johdosta.

 

Päätös: Ehdotus hyväksyttiin.

 

Jakelu: Fidera Oy

 Gispo Oy

 Markkinaoikeus