Dynasty tietopalvelu Haku RSS Paimion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisu.paimio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisu.paimio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 02.03.2023/Pykälä 20


 

Valtuustoaloite kierrätyksen ja siisteyden lisäys Paimiossa

 

Kaupunginhallitus 30.11.2022 § 327 

 

 

 Kaupunginvaltuusto 16.11.2022 §75

Esittely Niklas Kallio jätti Paimion Nuorisovaltuuston aloitteen "kierrätyksen ja siisteyden lisäys Paimiossa" joka menee seuraavasti:

 

 Aloite Paimion nuorisovaltuustolta uusien roskisten sijainnille ja kierrätyksen lisäyksestä Paimion kouluihin. Painuva haluaisi tuoda Paimion yleiselle lenkki kohteelle Rivonmäelle, koska nuorten mielestä roskiksia reitillä on liian vähän ja sen näkee kulkiessa, koska roskia löytyy lenkin varrelta. Nuvan mielestä olisi myös hyvä idea kokeilla koiran kakkapussien jakajaa suosittujen lenkki kohteiden roskiksien lähistölle, josta koiran ulkoiluttaja voisi ottaa pussin ja kerätä koiran jätökset ja sen jälkeen laittaa ne vierestä löytyvään roskikseen.

 

 Kouluissa lajitellaan liian vähän roskia oppilaiden keskuudessa, koska yleensä roskikset ovat sekajätettä tai ainoat kierrätys roskikset ovat lukkojen takana joihin nuoret eivät pääse viemään roskiaan.

 

 Suosittelisimme Nuvan kanssa, että nämä kierrätys roskikset sijoitettaisiin Paimion yläkouluun ja Paimion lukioon. Myöskin kaupunki voisi jakaa tarroja, joita ihmiset voisivat liimata roskiksiinsa, nämä tarrat ilmoittaisivat ohi menevää lenkkeilijää, että koiran ulosteet saa laittaa siihen roskikseen.

 

 

Esittelijä: Kaupunginjohtaja Jussinmäki Jari

 

Päätösehdotus: Kaupunginhallitus lähettää aloitteen tekniselle lautakunnalle valmisteltavaksi.

 

Päätös: Ehdotus hyväksyttiin.

 

 

Tekninen lautakunta 02.03.2023 § 20  

786/00.02.13/2022  

 

Tiivistelmä: Valtuustoaloitteen kierrätyksen ja siisteyden lisäys Paimiossa- käsittely

 

Valmistelija/lisätietoja antaa:

 Kaupungin suunnitteluinsinööri Noora Mäkiö puh. 02474 5176

 

 

Uusia roska-astioita esitetään lisättäväksi Paimioon 8 kappaletta ja lisäksi siirretään yksi olemassa oleva roska-astia paremmalle sijainnille käyttäjät huomioiden. Roska-astioiden tulevat sijainnit on katsottu yhdessä puistopuutarhurin, joka vastaa roska-astioiden tyhjentämisestä, ja suunnitteluinsinöörin kanssa, ottaen huomioon kyselytulokset, ulkoilureitit, asutuksen ja jo olemassa olevien roska-astioiden sijainnit. Rivonmäelle ei sijoiteta uusia roska-astioita, koska niiden tyhjentämisestä aiheutuisi kohtuutonta lisätyötä puistopuolelle hankalan saavutettavuuden takia.

 

Koirankakkapussikokeilu ehdotetaan toteutettavaksi alkuun 2 koirankakkapussiautomaatilla vuoden ajan. Niiden sijoittelussa on huomioitu ulkoilualueiden suosio koiranulkoiluttajien keskuudessa ja sijainti hoidetuilla alueilla, joilta koirien jätökset tulee kerätä pois. Mikäli kokeilu sujuu hyvin, eikä telineisiin kohdistu ilkivaltaa tai väärinkäytöksiä, voidaan myöhemmin miettiä pussitelineiden lisäystä. Jos vastaavasti automaatteihin kohdistetaan huomattavaa ilkivaltaa ja ne esimerkiksi rikotaan, voidaan kokeilu päättää aikaisemmin.

 

Yksi 3-osastoinen kierrätysastia maksaa arviolta 500€, kun otetaan huomioon kierrätysastialta vaaditut toiminnallisuudet (mm. koko, materiaali ja muotoilu). Mikäli kierrätyksestä halutaan tehokasta, tulisi kierrätysastioita lisätä lukioon vähintään 4kpl ja yläkouluun vähintään 7kpl.Täten kierrätysastioiden lisäämisen kokonaiskustannus olisi noin 5500€.

 

Paimio on jo mukana koirankakkaroskis kampanjassa ja tarran voi tilata veloituksetta kotiinsa Lounais-Suomen jätehuollosta. Tarrojen jakamisen sijaan ehdotetaan, että palvelua voi mainostaa kaupungin viestintäkanavissa, jolloin halukkaat voivat tilata tarran suoraan kotiinsa.

 

Esittelijä: Tekninen johtaja Saarinen Juha

 

Päätösehdotus: Tekninen lautakunta toteaa vastauksenaan kaupunginhallitukselle, että:

a) teetetyn verkkokyselyn pohjalta esitetään lisättäväksi uusia roska-astioita kahdeksan (8) kappaletta
b) koiran kakkapussi-automaattikokeilu toteutetaan kahdella (2) automaatilla vuoden ajan
c) kierrätysastioita pyritään lisäämään käyttötalouden määrärahojen puitteissa vuoden 2023 aikana
d) kaupunki on jo mukana LSJH:n koirankakkaroskis-kampanjassa, josta tietoutta pyritään lisäämään tiedottamisella

 

Päätös: Ehdotus hyväksyttiin.