RSS-linkki
Kokousasiat:https://julkaisu.paimio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://julkaisu.paimio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Keskusvaalilautakunta
Pöytäkirja 25.01.2023/Pykälä 7
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Kotiäänestyksen toimitsijoiden määrääminen
Keskusvaalilautakunta 25.01.2023 § 7
29/00.00.00.01/2023
Oikeusministeriön ohjeiden mukaan keskusvaalilautakunta määrää
myös kotiäänestyksen vaalitoimitsijat. Käytäntönä on ollut, että
vaalitoimikunnan jäseniä määrätään tähän tehtävään.
Kunkin kotiäänestyksen toimittamisesta huolehtii yksi vaalitoimitsija.
Lisäksi läsnä tulee olla äänestäjän valitsema 18 vuotta täyttänyt henkilö. Mikäli äänestäjä ei pysty sitä järjestämään, niin läsnä voi olla toinen lautakunnan kotiäänestykseen määräämä henkilö, mutta tällöin hän ei kuitenkaan toimi vaaliviranomaisen ominaisuudessa.
Kun kotiäänestyksen ilmoittautumisaika on päättynyt, määrää
keskusvaalilautakunnan puheenjohtaja, kenen äänestäjän luokse kukin vaalitoimitsija menee. Vaalitoimitsijat eivät voi tästä keskenään sopia.
Päätösehdotus: Keskusvaalilautakunta määrää vaalitoimikunnan puheenjohtajan
Matti Pajalan, varapuheenjohtaja Leena Järven ja jäsenen Ida Koivuniemen suorittamaan kotiäänestykset. Mikäli kotiäänestyksessä ei ole äänestäjän valitsemaa kolmatta henkilöä paikalla, niin jompi kumpi muista kotiäänestyksen vaalitoimitsijaksi määrätyistä menee paikalle, mutta vain äänestäjän luokse määrätty vaalitoimitsija toimii vaaliviranomaisen ominaisuudessa.
Päätös: Ehdotus hyväksyttiin.
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |