RSS-linkki
Kokousasiat:https://julkaisu.paimio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://julkaisu.paimio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 03.11.2022/Pykälä 81
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Teknisen lautakunnan talousarvion 2022 muutokset
Tekninen lautakunta 03.11.2022 § 81
54/02.02.01/2022
Valmistelija/
lisätietoja antaa: Tekninen johtaja Juha Saarinen p. 02 474 5400
Investointiosan irtaimen omaisuuden kustannuspaikalle on varattu toimintamenoihin 30 000 € jääkiekkokaukalon hankintaan. Vuoden 2022 aikana on tullut talousarviosta poikkeavia esityksiä lautakunnalle.
Esitys koskee Paimion Urheilijat ry:n mäkihyppyjaoston Varasvuoren mäkikeskuksen pukuhuonetiloja, jotka terveystarkastajan kehoituksesta, todennäköisen hometilanteen johdosta, eivät ole enää seuran käytettävissä. Pukuhuonetilat eivät ole kaupungin vaan seuran ja seuralla on akuutti tarve tiloille, jotka mahdollistavat mäkihyppytoiminnan jatkumisen. Täten seura on lähestynyt asiassa kaupunkia.
Seuralle on esitetty ulkopuolisen toimijan puolelta tarjous konttikokonaisuudesta, joka mahdollistaisi toiminnan jatkumisen. Seuran resurssit eivät riitä konttien hankkimiseen. Vaihtoehtona on esitetty, että kaupunki hankkisi kontit ja seura vuokraisi tilat kaupungilta. Tällöin seuran pukuhuonetilat tulisivat kaupungin omistukseen ja täten hankinta tulisi toteuttaa kaupungin taseeseen. Konttiratkaisu ei olisi pysyvä mutta kuitenkin monivuotinen siihen asti kunnes seuralla on mahdollisuudet täysvaltaisen mäkikeskuksen toteuttamiseen.
Määrärahan tarve konttien hankkimiseksi olisi noin 20 000 € irtaimen omaisuuden kustannuspaikalta. Hankintaa puoltaa Paimion mäkihyppytoiminnan kansallinen luonne, muun muassa Suomen mäkihypyn naisten ja miesten maajoukkueet sekä juniorihyppääjät ympäri Suomea ovat leireilleet Paimiossa. Tällä hetkellä seurassa on myös useampi kasvava juniori-ikäinen hyppääjä ja toiminta on seuran talkootyöllä sekä sponsoreiden tuilla saatu mäkiä kunnostamalla ympärivuotiseksi.
Esittelijä: Tekninen johtaja Saarinen Juha
Päätösehdotus: Tekninen lautakunta päättää esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen valtuustolle teknisen lautakunnan vuoden 2022 investointiosan talousarvio muutettavaksi siten, että investointien irtaimen omaisuuden kustannuspaikalle lisätään menoihin 20 000 euroa konttikokonaisuuden hankintaan Varasvuoren mäkikeskukseen.
Päätös: Ehdotus hyväksyttiin.
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |