Dynasty tietopalvelu Haku RSS Paimion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisu.paimio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisu.paimio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Esityslista 30.09.2026/Asianro 179


 

Sivistysjohtajan viran täyttäminen

 

Kaupunginhallitus 12.08.2026 § 141 

 

 

Tiivistelmä: Sivistysjohtajan avoimeksi tulleen viran aukijulistaminen ja viran täyttäminen.

 

Valmistelija/lisätietoja antaa:

 henkilöstöpäällikkö Eila Hulkkonen p. 024745207

 

Sivistysjohtajan 1.9.2026 avoimeksi tuleva virka esitetään täytettäväksi siten, että virka laitetaan julkisesti hakuun avoimella hakumenettelyllä.

 

Hallintosäännön 39 §:n mukaan sivistysjohtajan viran täyttämisestä päättää kaupunginhallitus. Sivistysjohtajan viran kelpoisuusvaatimuksena on tällä hetkellä virkaan soveltuva ylempi korkeakoulututkinto sekä toimialan ja kunnallishallinnon hyvä tuntemus. Hallintosäännön 37 §:n mukaan virkasuhteeseen ottava viranomainen päättää viran kelpoisuusvaatimuksista.

 

Kaupunginhallitus asettaa työryhmän valmistelemaan valintaa ja nimeää työryhmään vt. kaupunginjohtaja Nina-Mari Turpelan (pj.), kaupunginvaltuuston pj Markus Kaarlelan, kaupunginhallituksen pj. Mikko Lindbergin, kaupunginhallituksen 1. varapj. Sari Rannikon, koulutuslautakunnan pj. Henna Pirhosen, hyvinvointilautakunnan pj. Hannu Nurmen, henkilöstöpäällikkö Eila Hulkkosen (siht.).

 

Työryhmän tehtävänä on tehdä kaupunginhallitukselle esitys sivistysjohtajan valinnasta. Työryhmä voi käyttää päätöksensä mukaan myös ulkopuolista asiantuntijaa rekrytoinnin tukena.

 

Esityslistan liitteenä on ehdotus sivistysjohtajan virkavaalin hakuilmoitukseksi.

 

Esittelijä: vt. kaupunginjohtaja Turpela Nina-Mari

 

Päätösehdotus:

Kaupunginhallitus päättää

  • julistaa sivistysjohtajan viran avoimesti haettavaksi sekä
  • hyväksyä sivistysjohtajan viran kelpoisuusehdoiksi: Virkaan soveltuva ylempi korkeakoulututkinto, opetushallinnon tutkinto sekä toimialan ja kunnallishallinnon hyvä tuntemus ja johtamiskokemus
  • hyväksyä liitteen mukaisen sivistysjohtajan haun virkavaali-ilmoituksen
  • asettaa valintaa valmistelemaan työryhmän ja nimeää siihen vt. kaupunginjohtaja Nina-Mari Turpelan (myös pj.), kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Markus Kaarlelan, kaupunginhallituksen puheenjohtaja Mikko Lindbergin, kaupunginhallituksen 1. varapuheenjohtaja Sari Rannikon, koulutuslautakunnan puheenjohtaja Henna Pirhosen, hyvinvointilautakunnan puheenjohtaja Hannu Nurmen sekä henkilöstöpäällikkö Eila Hulkkosen (siht.) sekä
  • antaa valintaa valmistelevalle työryhmälle valtuudet päättää ulkopuolisen asiantuntijan käytöstä rekrytoinnin tukena.

 

Pöytäkirja tarkastetaan tämän pykälän osalta kokouksessa.

 

Päätös:

Ehdotus hyväksyttiin.

 

Pöytäkirja tarkastettiin tämän pykälän osalta kokouksessa.

 

 

Kaupunginhallitus 30.09.2026    

617/01.01.01.01/2026  

 

Tiivistelmä: Sivistysjohtajan valinta.

 

Valmistelija/lisätietoja antaa:

 henkilöstöpäällikkö Eila Hulkkonen p. 024745207

 

Sivistysjohtajan virka on ollut haettavana ajalla 13.8. – 7.9.2026. Hakuajan loppuun mennessä virkaan saapui yhteensä 22 hakemusta. Hakijoista 20 hakijaa täytti viran kelpoisuusehdot. Valintatyöryhmä teki kokouksessaan 8.9.2026 kelpoisten hakijoiden hakemuksien kokonaisarvioinnin sekä vertailun hakijoiden soveltuvuudesta ja lisäansioista. Tämän perusteella työryhmä kutsui neljä hakijaa haastatteluihin, jotka pidettiin 16.9.2026. Haastattelujen jälkeen tehdyn kokonaisarvioinnin jälkeen työryhmä lähetti kaksi hakijaa soveltuvuusarviointeihin.

 

Valintatyöryhmä kokoontuu käsittelemään soveltuvuusarviointien tuloksia maanantaina 28.9.2026 sekä tekemään esityksen kaupunginhallitukselle sivistysjohtajan virkaan valittavasta henkilöstä.

 

 

Esittelijä: Kaupunginjohtaja Turpela Nina-Mari

 

Päätösehdotus:

Päätösehdotus täydennetään esityslistalle valintatyöryhmän kokouksen 28.9.2026 jälkeen.

Pöytäkirja tarkastetaan tämän pykälän osalta kokouksessa.

 

Päätös: