RSS-linkki
Kokousasiat:https://julkaisu.paimio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://julkaisu.paimio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Esityslista 04.03.2026/Asianro 44
| Edellinen asia | Seuraava asia | |
Työterveyshuollon palvelujen hankinta
Kaupunginhallitus 03.12.2025 § 98
Tiivistelmä: Paimion kaupungin työterveyshuollon palvelujen kilpailuttamisen valmistelun käynnistäminen.
Valmistelija/lisätietoja antaa:
henkilöstöpäällikkö Eila Hulkkonen, p. 02 4745207
Työterveyshuollon palvelut pitävät sisällään lakisääteiset työterveyshuoltolain (1383/2001) mukaiset ennaltaehkäisevät palvelut sekä yleislääkäritasoiset työkykypainotteiset sairaanhoidon palvelut ja yleiset terveydenhuollopn palvelut (Kelan korvausluokat KL 1 ja KL 2). Työterveyshuollon palvelut tulee toteuttaa hyvän työterveyshuoltokäytännön mukaisesti, mikä on myös Kelan korvauksen saamisen ehtona (asetus 708/2013).
Kilpailutus ja sen valmistelu tehdään yhdessä Sauvon kunnan kanssa. Paimon kaupunki ja Sauvon kunta tekevät kumpikin itsenäisesti hankintapäätöksen ja oman hankintasopimuksen kilpailutuksella valitun palveluntuottaman kanssa. Hankinta toteutetaan siten, että lopputuloksena valitaan yksi palveluntuottaja. Palveluntuottajan tulee sitoutua toteuttamaan palvelut Paimion kaupungin alueella sijaitsevassa toimipisteessä. Hankinnan sopimuskausi on 5 vuotta + 2 vuoden optiokausi.
Esittelijä: vt.kaupunginjohtaja Turpela Nina-Mari
Päätösehdotus: Kaupunginhallitus päättää aloittaa työterveyshuollon palvelujen hankinnan kilpailutuksen ja valtuuttaa henkilöstöpäällikön hoitamaan käytännön toimenpiteet.
Päätös: Ehdotus hyväksyttiin.
Kaupunginhallitus 04.03.2026
832/02.08.00/2025
Tiivistelmä: Työterveyshuollon palvelujen hankintapäätös
Valmistelija/lisätietoja antaa:
henkilöstöpäällikkö Eila Hulkkonen, p. 02 4745207
Esittelijä: vt. kaupunginjohtaja Turpela Nina-Mari
Päätösehdotus:
Kaupunginhallitus päättää hyväksyä Mehiläinen Oy:n tarjouksen 23.2.2026 sekä valtuuttaa vt. kaupunginjohtajan tekemään sopimuksen Mehiläinen Oy:n kanssa Paimion kaupungin työterveyshuollon palvelujen hankinnasta ajalle 1.4.2026 - 31.3.2031 sekä kahden vuoden optiokaudesta.
Päätös:
| Edellinen asia | Seuraava asia | |