Dynasty tietopalvelu Haku RSS Paimion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisu.paimio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisu.paimio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Hyvinvointilautakunta
Esityslista 03.03.2026/Asianro 19



 

Nuorisotoiminnan perustoiminta- ja kohdennettu tuki 2026

 

Hyvinvointilautakunta 03.03.2026    

805/02.05.01.02/2025  

 

Tiivistelmä: Hyvinvointilautakunta päättää Paimion kaupungin myöntämien nuorisotoiminnan tukien myöntämisestä.

 

Valmistelija/lisätietoja antaa:

 vapaa-aikapalveluiden päällikkö Mia Konradsdal, puh. 02 474 5315

 

Voimassa olevan nuorisolain mukaan kuntien tehtävänä on nuorisojärjestöjen tukeminen. Nuorisotoiminnan tukemiseksi nuorisopalveluiden määrärahoista myönnetään yhdistyksille / järjestöille / ryhmille vuosittain perustoiminta- ja kohdennettua tukea, jolla tuetaan toimintaa, joka kohdentuu lapsiin ja nuoriin ja / tai, joissa toimijoina ovat nuoret. Tukien tarkoituksena on edistää ja aktivoida nuorisotoimintaa Paimiossa.

 

Nuorisotoiminnan tuet olivat haettavana 15.1.2026 mennessä. Hakemuksia tuli määräpäivään mennessä kolme: kaksi perustoiminnan tuen hakemusta, sekä yksi kohdennetun tuen hakemus. Kohdennettua tukea myönnetään kertaluonteisen toiminnan tukemiseen, kuten leiri- ja retkitoimintaan, kansainväliseen toimintaan, tapahtumien järjestämiseen, kuljetuksiin tai koulutuksiin. Toiminnan tulee olla tarkoitettu kaikille paimiolaisille nuorille ja sen tulee tapahtua kunnan alueella.

 

Tukea haettiin yhteensä 14 070 euroa ja myönnettävää tukea oli 8000 euroa.

 

Voimassa olevien tukisääntöjen mukaan hyvinvointilautakunta voi jättää jakamatta osan tukimäärärahoista ja päättää jakamatta jääneen käytöstä ko. toimialan alaisen toiminnan tukemiseen.

 

Tukien saamisen edellytykset ovat nähtävissä Paimion hyvinvointilautakunnan Hakijan oppaassa 2026. Hakijan opas on luettavana verkossa: https://www.paimio.fi/uploads/2025/11/cca741ac-hakijan-opas-2026-2.pdf

 

Vapaa-aikapalveluiden päällikön ehdotus tukien jakamisesta on liitteenä.

 

 

Esittelijä: Kirjasto- ja kulttuurijohtaja Lankinen Laura

 

 

 

Päätösehdotus: 

 

Hyvinvointilautakunta päättää jakaa nuorisotoiminnan perustoiminta- ja kohdennettua tukea seuraavasti:

Nuorisotoiminnan kohdennettu tuki:

- Partiolippukunta Kairankiertäjät ry:lle 3 300 euroa

- Paimion VPK/Nuoriso-osastolle 3 200 euroa

Nuorisotoiminnan kohdennettu tuki:

- Liedon 4H-yhdistys ry:lle kahden 7-12-vuotiaille suunnatun leirin järjestämiseen Paimiossa, 1500 euroa.

Yhteenvetoraportti tuetun toiminnan toteutumisesta on toimitettava lautakunnalle viimeistään kaksi kuukautta toteutetun toiminnan päättymisen jälkeen tai viimeistään vuoden loppuun mennessä.

Myönnetty tuki tulee käyttää myöntövuoden aikana. Pääsääntöisesti käyttämättä jäänyt tuki peritään takaisin. Käyttämättä jäänyt määräraha käytetään nuorisotoiminnan tukemiseen. Tuen saaneilta edellytetään, että tiedotuksessa, markkinoinnissa ja toimintakertomuksessa ilmoitetaan, että hakija on saanut Paimion kaupungin hyvinvointilautakunnalta nuorisotoiminnan perustoiminta- tai kohdennettua tukea.

 

Päätös: