Dynasty tietopalvelu Haku RSS Paimion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisu.paimio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisu.paimio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Hyvinvointilautakunta
Esityslista 03.03.2026/Asianro 18



 

Soveltavan liikunnan tuki 2026

 

Hyvinvointilautakunta 03.03.2026    

807/02.05.01.02/2025  

 

Tiivistelmä: Hyvinvointilautakunta päättää Paimion kaupungin myöntämien

 soveltavan liikunnan tukien jakamisesta.

 

Valmistelija/lisätietoja antaa:

 liikunta- ja hyvinvointikoordinaattori Matleena Koskinen,

puh. 02 474 5329

 

Voimassa olevan liikuntalain tavoitteena on edistää eri

väestöryhmien mahdollisuuksia liikunnan harrastamiseen,

eriarvoisuuden vähentämistä liikunnassa, väestön hyvinvointia ja

fyysisen toimintakyvyn ylläpitoa, lasten ja nuorten kasvua ja

kehitystä, kansalais- ja seuratoimintaa, huippu-urheilua sekä

liikunnan ja huippu-urheilun rehellisyyttä ja eettisiä periaatteita.

Liikuntalaki määrittelee kunnan vastuuksi tukea kansalaistoimintaa,

mukaan lukien seuratoiminta.

 

Paimion kaupunki myöntää edellä kuvattujen tavoitteiden toteutumisen tueksi soveltavan liikunnan tukea. Soveltavan liikunnan tuki oli haettavana 15.1.2026 mennessä.

Hakemuksia tuli määräpäivään mennessä neljä. Soveltavan liikunnan tukea haettiin yhteensä 5590 euroa. Jaettavaa on yhteensä 5108 euroa.

 

Tukien saamisen edellytykset ovat nähtävissä Paimion

hyvinvointilautakunnan Hakija oppaassa 2026, joka löytyy kaupungin

verkkosivuilta; https://www.paimio.fi/uploads/2025/11/cca741ac-hakijan-opas-2026-2.pdf

 

Liikunta- ja hyvinvointikoordinaattorin ehdotus tukien jakamisesta perusteluineen on liitteenä.

 

 

 

Esittelijä: Kirjasto- ja kulttuurijohtaja Lankinen Laura

 

Päätösehdotus: 

 

Hyvinvointilautakunta päättää jakaa soveltavan liikunnan tuet seuraavasti:

-Paimion Eläkkeensaajat ry: ikääntyneille soveltuvien liikunnallisten tapahtumien järjestämiseen ja ohjauskuluihin 611 €

-Eläkeliiton Paimion yhdistys ry: ikääntyneille soveltuvien liikunnallisten tapahtumien järjestelyihin ja ohjaajakuluihin 1 460 €

-Paimion-Sauvon Sydänyhdistys ry: ohjaaja- ja vesijumppaohjaajakuluihin 1 195 €

Peimari United ry: soveltavan jalkapallon järjestämiseen ja ohjaajakuluihin 1 842 €.

Yhteenvetoraportti tuetun toiminnan toteutumisesta on toimitettava lautakunnalle viimeistään kaksi kuukautta toteutetun toiminnan päättymisen jälkeen tai viimeistään vuoden loppuun mennessä.

Myönnetty tuki tulee käyttää myöntövuoden aikana siihen tarkoitukseen johon se on myönnetty. Pääsääntöisesti käyttämättä jäänyt tuki peritään takaisin. Käyttämättä jäänyt määräraha käytetään soveltavan liikunnan tukemiseen Paimiossa. Tuen saaneilta edellytetään, että tiedotuksessa, markkinoinnissa ja toimintakertomuksessa ilmoitetaan, että hakija on saanut Paimion kaupungin hyvinvointilautakunnalta soveltavan liikunnan toiminnan tukea.

 

Päätös: