Dynasty tietopalvelu Haku RSS Paimion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisu.paimio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisu.paimio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Koulutuslautakunta
Esityslista 26.05.2026/Asianro 73


 

Vistan Vauhtivarpaat Oy:n anomus palvelusetelin arvon korottamisesta yksityisessä perhepäivähoidossa

 

Koulutuslautakunta 26.05.2026    

394/02.05.00.00/2026  

 

Tiivistelmä: Koulutuslautakunta käsittelee varhaiskasvatuksen yksityisen palveluottajan, Vistan Vauhtivarpaiden palvelusetelin korotusta koskevan anomuksen. Alle 3-vuotiaiden lasten palvelusetelin arvoon yksityisessä ryhmäperhepäivähoidossa esitetään 8,9 prosentin hinnankorotusta.

 

Valmistelija/lisätietoja antaa:

 varhaiskasvatusjohtaja Tuulia Tamminen, puh. 02 474 5312

 

Varhaiskasvatuksen yksityinen palveluntuottaja, ryhmäperhepäiväkoti Vistan Vauhtivarpaat Oy on toimittanut koulutuslautakunnalle anomuksen (4.5.2026) palvelusetelin arvon korottamisesta. Anomuksessaan palveluntuottaja hakee varhaiskasvatuksen palveluseteliin korotusta ryhmänperhepäivähoitotoiminnassa ns. Turun mallilla (1 300 euroa kuukaudessa 0–6-vuotiaasta lapsesta). Anomuksessa vedotaan palveluntuottajan hyvään toiminnan laatuun, asiakastyytyväisyyteen ja taloudelliseen kannattavuuteen sekä yrittäjän että kaupungin näkökulmasta.

 

Paimion yksityisen varhaiskasvatuksen palvelusetelin perusarvo nousee jokavuotisen indeksikorotuksen myötä 1.8.2026 koulutuslautakunnan päätöksellä (28.4.2026 § 51) 1 053 euroon kuukaudessa sekä yksityisessä päiväkotitoiminnassa että ryhmäperhepäivähoitotoiminnassa.

 

Alle 3-vuotiaiden lasten palvelusetelin euromääräisen arvon määrittelemiseksi ryhmäperhepäivähoidossa kerroin on 1,34 ja päiväkotitoiminnassa 1,6. Arvo määräytyy siis palvelusetelin perusarvosta em. kertoimella. Ryhmäperhepäivähoidossa euromääräinen palvelusetelin arvo on täten 1.8.2026 palvelusetelin korotuksen jälkeen alle 3-vuotiaasta 1 411 euroa kuukaudessa ja yli 3-vuotiaasta lapsesta 1 053 euroa kuukaudessa. Päiväkotitoiminnassa alle 3-vuotiaan palvelusetelin arvo on 1.8.2026 alkaen 1 685 euroa kuukaudessa.

 

Korotukset alle 3-vuotiaiden lasten kertoimiin on tehty viimeksi koulutuslautakunnassa (5.9.2023 § 67). Korotukset tulivat voimaan 1.10.2023 alkaen sekä päiväkodissa että ryhmäperhepäiväkodissa. Ryhmäperhepäivähoidon alle 3-vuotiaiden lasten kerrointa korotettiin tuolloin 1,25:sta 1,34:ään ja päiväkotitoiminnan kerrointa 1,51:stä 1,6:een.

 

Ryhmäperhepäivähoidolla on tärkeä rooli Paimion yksityisessä palvelutarjonnassa erityisesti alle 3-vuotiaiden lasten osalta. Ryhmäperhepäivähoitokoti tarjoaa turvallisen, kodinomaisen, luotettavan ja perheitä hyvin palvelevan varhaiskasvatuspaikan, jolla on luottamusta myös jatkossa kaupungin palveluntarjoajana suuntautuen ertyisesti pienten lasten hoitoon, kasvatukseen ja arkipedagogiikkaan.

 

Palveluntuottajan anomus palvelusetelin arvon korottamisesta ei koske vain yhtä toimijaa, vaan muutokset palvelusetelin arvoon koskevat kaikkia muitakin vastaavaa palvelumuotoa järjestäviä hyväksyttyjä palveluntuottajia, joita voi olla myös Paimion ulkopuolella. Siksi anomusasiaa ei tule arvioida vain yksittäisen palveluntuottajan toiminnan laadun ja hyvän asiakastyytyväisyyden perusteella. Palvelusetelin sääntökirjan periaatteet ja palvelusetelille määriteltävät arvot koskevat kaikkia toimijoita yhdenvertaisesti.

 

Anomusta kaikkien ryhmäperhepäivähoidossa olevien varhaiskasvatusikäiset palvelusetelin arvon nostamisesta 1 300 euroon kuukaudessa ei voi puoltaa pedagogisesti tai varhaiskasvatuslain henkilöstömitoitusten näkökulmasta. Päiväkotitoiminnan palvelusetelin arvon tulee olla ryhmäperhehoitotoimintaan verrattuna euromääräisesti suurempi, johtuen varhaiskasvatuslain pedagogisista vaatimuksista ja henkilöstön kelpoisuusehtojen korkeammasta vaatimustasosta päiväkotitoiminnassa.

 

Päiväkodeissa kasvatus-, opetus- ja hoitotehtävissä toimivasta varhaiskasvatuslain 35 §:ssä tarkoitetusta henkilöstöstä vähintään kahdella kolmasosalla tulee olla varhaiskasvatuksen opettajan tai sosionomin kelpoisuus, josta vähintään puolella varhaiskasvatuksen opettajan kelpoisuus. Muilla tulee olla vähintään varhaiskasvatuksen lastenhoitajan kelpoisuus. Päiväkodin toimintaa pitää varhaiskasvatuslain mukaan johtaa päiväkodinjohtaja, jolla on kelpoisuus 26 tai 27 §:ssä tarkoitettuun varhaiskasvatuksen opettajan tai sosionomin tehtävään ja sen lisäksi vähintään kasvatustieteen maisterin tutkinto sekä riittävä johtamistaito 1.1.2030 alkaen johtamiskelpoisuuksien ollessa tällä hetkellä siirtymäajalla. 

 

Vastaavasti perhepäiväkodissa tulee henkilöstöllä olla varhaiskasvatuslain 29 §:ssä määritelty perhepäivähoitajan kelpoisuus, eli tehtävään soveltuva ammattitutkinto tai muu alalle soveltuva koulutus. Perhepäiväkodissa samanaikaisesti varhaiskasvatuksessa olevien lasten lukumäärästä säädetään valtioneuvoston asetuksessa (753/2018). Asetuksen mukaan erityisistä syistä ja huomioon ottaen paikalliset olosuhteet kolme hoitajaa voi järjestää varhaiskasvatusta samanaikaisesti enintään kahdelletoista lapselle. Koska kyseessä on varhaiskasvatuslakiin ja asetukseen perustuva mitoitussäädös, kaupunki ei voi poiketa siitä sijoittamalla yksityiseen ryhmäperhepäivähoitokotiin enempää kuin 12 kokopäivähoitolasta. Kun perhepäiväkodissa järjestetään varhaiskasvatusta samanaikaisesti useammalle lapselle, tulee yhdellä perhepäivähoitajalla olla vähintään varhaiskasvatuslain varhaiskasvatuksen hoitajan kelpoisuus.

 

Ryhmäperhepäivähoidon vahvuuksien ja painopisteen ollessa erityisesti pienten lasten hoidossa, kasvatuksessa ja pedagogiikassa, alle 3-vuotiaan palvelusetelikertoimen kertoimen päivittäminen 1,34:sta on mahdollista. Huomioitavana kuitenkin on, että henkilöstöä koskevat kelpoisuusvaatimukset alle 3-vuotiaidenkin lasten varhaiskasvatuksen järjestämisen osalta ovat päiväkotitoiminnassa ryhmäperhepäivähoitoa korkeammat. Eriävien kelpoisuuksien palkkaeroista aiheutuva kustannusvaikutus alle 3-vuotiaiden varhaiskasvatuksessa on noin 150 euroa/kuukaudessa, kun huomioidaan sekä perhepäivähoitajien että lastenhoitajien ja varhaiskasvatuksen opettajien välinen palkkaero että lakisääteiseen päiväkodinjohtajuuteen jyvittyvä henkilöstökustannus. Palvelun tuottamisen todellisen kustannusrakenteen osalta on perusteltua, että ryhmäperhepäivähoidon palvelusetelin arvo on päiväkotimuotoisen toiminnan palvelusetelin arvoa pienempi.

 

Päiväkotitoiminnassa alle 3-vuotiaiden palveluseteli on 1.8.2026 alkaen 1 685 euroa kuukaudessa, ja ryhmäperhepäivähoidon noin 150 euroa pienempien henkilöstökulujen huomioimisella ryhmäperhepäivähoidon korotettu palveluseteli on perusteltua nostaa noin 1 535 euroon kuukaudessa. Palvelusetelikertoimen osalta tämä korotus merkitsisi ryhmäperhepäivähoidon alle 3-vuotiaan lapsen kertoimen korottumista nykyisestä 1,34:stä 1,46:een, joka on aiemmin tehdyn indeksikorotuksen lisäksi +126 euron korotus.

 

Yksityisen varhaiskasvatuksen palvelusetelitoiminnan sääntökirjassa on maininta jokavuotisesta palvelusetelin indeksikorotuksen päätösmahdollisuudesta. Ryhmäperhepäivähoitoa koskeva palvelusetelikerroin huomioidaan muiden palvelusetelikertoimien ohella aina jatkossakin palvelusetelin arvoa päivitettäessä.

 

Yritysvaikutusten arviointi:

 

Palvelusetelille esitetty hinnankorotus mahdollistaa yksityiselle ryhmäperhepäiväkodille omalla toiminnallaan lisätulojen hankkimisen, kun tarjottavaa palvelua suunnataan tietoisesti alle 3-vuotiaiden lasten varhaiskasvatukseen. Asiakkuuksien profiloinnin kustannusvaikutus riippuu asiakkuuksien muutoksista, mutta yritys voi omalla toiminnallaan vaikuttaa omien tulojensa muodostumiseen aiempaa tehokkaammin, kun alle 3-vuotiaiden lasten palvelusetelin arvoa korotetaan. Palvelusetelin arvon korotusta vain ryhmäperhepäivähoidon palvelumuodon osalta voidaan pitää perusteltuna ratkaisuna, joka ei vääristä ryhmäperhepäivähoidon sekä päiväkotimuotoisen toiminnan palveluiden järjestämisestä maksettavan palvelusetelin arvoa suhteessa toisiinsa. Varhaiskasvatuspalvelun järjestämisessä on henkilöstön kelpoisuusvaatimuksien eroavaisuudesta johtuvista palkkauskustannuksista muodostuva todellinen kustannusero, joka palvelusetelin arvon määrittelyssä tulee huomioida, jotta järjestely on oikeudenmukainen myös yksityisten päiväkotimuotoista toimintaa järjestävien yritysten näkökulmasta.

 

Järjestely jossa ryhmäperhepäivähoitoa painotetaan alle 3-vuotiaisiin lapsiin on perusteltu myös pedagogisesti sekä yritysten ja kaupungin järjestämän kunnallisen varhaiskasvatuksen välisen suhteen, varhaiskasvatuspalveluiden järjestämisen kokonaisuuden ja kustannustehokkuuden kannalta. Alle 3-vuotiaiden lasten hakeutumista ryhmäperhepäivähoitoon mieluummin kuin päiväkotiin voidaan pitää todennäköisenä. Näin toimien yksityisen ryhmäperhepäiväkodin toiminnan jatkuvuutta ja kannattavuutta voidaan tukea, ja samanaikaisesti voidaan hieman painottaa kunnallista päiväkotimuotoista toimintaa yli 3-vuotiaiden lasten varhaiskasvatuksen järjestämiseen alle 3-vuotiaiden sijasta. Osaltaan tämä lisää kunnallisten päiväkotien kustannustehokkuutta, kun päiväkotien ryhmissä olevalla henkilöstöresurssilla voidaan järjestää varhaiskasvatusta suuremmalle lapsimäärälle (yli 3-vuotiaiden lasten ryhmissä henkilöstön ja lasten välinen suhdeluku on 1:7 kun alle 3-vuotiaiden osalta se on 1:4).

 

Esittelijä: Sivistysjohtaja Lumiainen Jyrki

 

Päätösehdotus:

Koulutuslautakunta päättää korottaa yksityisen varhaiskasvatuksen ryhmäperhepäivähoidon palvelusetelin kerrointa alle 3-vuotiaiden lasten osalta 1,34:stä 1,46:een. 8,9 %:n arvonkorotus astuu voimaan 1.8.2026 alkaen.

Ryhmäperhepäivähoidossa olevan alle 3-vuotiaan palvelusetelin arvo on 1.8.2026 alkaen 1 537 euroa kuukaudessa. Yli 3-vuotiaan palvelusetelin arvo säilyy samalla tasolla muiden yksityisten varhaiskasvatuspalveluiden kanssa, palvelusetelin arvon ollessa 1.8.2026 alkaen 1 053 euroa kuukaudessa.

 

Päätös: