RSS-linkki
Kokousasiat:https://julkaisu.paimio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://julkaisu.paimio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Koulutuslautakunta
Esityslista 26.05.2026/Asianro 66
| Edellinen asia | Seuraava asia | |
Paimion kaupungin suunnitelma kasvatuksellisten toimien, kurinpitokeinojen ja turvaamistoimien käyttämisestä ja niihin liittyvistä menettelytavoista
Koulutuslautakunta 28.04.2026 § 46
Tiivistelmä: Koulutuslautakunta hyväksyy kaikkia kouluja koskevan yhtenäisen suunnitelman kasvatuksellisten toimien, kurinpitokeinojen ja turvaamistoimien käyttämisestä ja niihin liittyvistä menettelytavoista
Valmistelija/lisätietoja antaa:
johtava rehtori Ari Nuorikkala, puh. 02 474 5351
sivistysjohtaja Jyrki Lumiainen, puh. 02 474 5311
Perusopetuslain 29 § 3 momentin mukaan opetuksen järjestäjän tulee laatia ja ohjeistaa suunnitelma kasvatuksellisten toimien, kurinpitokeinojen ja turvaamistoimien käyttämisestä ja niihin liittyvistä menettelytavoista. Samassa yhteydessä säädetään myös, että Opetushallituksen tulee opetussuunnitelman perusteissa antaa määräykset suunnitelman laatimisesta.
Suunnitelma kasvatuksellisten toimien, kurinpitokeinojen ja turvaamistoimien käyttämisestä ja niihin liittyvistä menettelytavoista on sisällytettävä osaksi opetussuunnitelmaa. Paimiossa tämä suunnitelma on jatkossa tarkoitus olla kaikkien koulujen yhteinen. Sitä ovat johtavan rehtorin johdolla valmistelleet Paimion perusopetuksen rehtorit. Lopullinen hyväksytty suunnitelma tulee Paimion kaupungin perusopetuksen opetussuunnitelman liitteeksi.
Suunnitelma varmistaa toimintatapojen laillisuuden, yhdenmukaisuuden sekä oppilaiden yhdenvertaisen kohtelun Paimion perusopetuksessa. Suunnittelun tarkoituksena on myös tukea koulujen järjestyssääntöjen toteutumista.
Opetuksen järjestäjän on huolehdittava siitä, että jokaisella koululla on käytössään kasvatuskeskustelujen ja kurinpitomenettelyjen toteuttamista koskeva suunnitelma. Se voidaan laatia kokonaisuudessaan koulujen yhteisenä tai koulukohtaisesti. Paimiossa päädyttiin yhteiseen suunnitelmaan. Paimiossa kaikki yläkoululaiset opiskelevat samassa yläkoulussa ja siksi on hyvä, että kaikissa kouluissa on samat käytänteet.
Suunnitelman laatimisessa on hyödynnetty Opetushallituksen tukimateriaalia.
Paimiossa suunnitelma on kaksiosainen. Ensimmäinen on varsinainen Paimion kaupungin suunnitelma kasvatuksellisten toimien, kurinpitokeinojen ja turvaamistoimien käyttämisestä ja niihin liittyvistä menettelytavoista. Toinen osa on tukiaineistoa Paimion kaupungin suunnitelmaan kasvatuksellisten toimien, kurinpitokeinojen ja turvaamistoimien käyttämisestä ja niihin liittyvistä menettelytavoista ja se on tehty lisätueksi. Siinä tuodaan esiin suunnitelman taustalla olevaa juridiikkaa.
Lievimmistä säädöksistä ankarampiin mentäessä asia jäsentyy perusopetuslaissa seuraavasti:
- kasvatukselliset toimet
- kurinpitokeinot
- turvaamistoimet.
Kasvatuksellisia toimia ovat siivousvelvoite (35.4 §) ja kasvatuskeskustelu (35 a §).
Kurinpitokeinoja ovat lievemmästä ankaraan 36 §:ssä säädetyt
- kotitehtävien tekeminen työpäivän päätyttyä enintään tunnin ajan,
- jälki-istunto enintään kahdeksi tunniksi,
- kirjallinen varoitus, sekä
- määräaikainen erottaminen.
Turvaamistoimenpiteitä ovat
- oppilaan poistumiseen ja poistamiseen liittyvät toimet (36 b §),
- opetuksen epääminen (36 c §),
- esineiden ja aineiden haltuunotto (36 d §) sekä
- oikeus tarkastaa oppilaan tavarat (36 e §).
Perusopetuslain 47 a § mukaan oppilaille tulee järjestää mahdollisuus osallistua opetussuunnitelman ja siihen liittyvien suunnitelmien sekä koulun järjestyssäännön valmisteluun. Lisäksi opetuksen järjestäjän tulee kuulla koulun oppilaskuntaa ennen opetussuunnitelman ja siihen liittyvien suunnitelmien ja määräysten vahvistamista sekä ennen muita oppilaiden asemaan olennaisesti vaikuttavia päätöksiä. Perusopetuslain 3 § velvoittaa myös, että opetuksessa tulee olla yhteistyössä kotien kanssa. Myös henkilöstöä on tarkoituksenmukaista kuulla ennen suunnitelman hyväksymistä tai päivittämistä.
Lautakunta käsittelee ja hyväksyy lausuntokierrokselle lähetettävän suunnitelman, ja jatkaa asian käsittelyä seuraavassa kokouksessa lausuntokierroksen jälkeen.
Esittelijä: Sivistysjohtaja Lumiainen Jyrki
Päätösehdotus:
Koulutuslautakunta päättää hyväksyä luonnoksen koulujen yhteiseksi suunnitelmaksi kasvatuksellisten toimien, kurinpitokeinojen ja turvaamistoimien käyttämisestä ja niihin liittyvästä menettelytavoista ja lähettää sen lausuntokierrokselle. Luonnokseen on kaikilla halukkailla mahdollisuus lausua mielipiteensä, ja siitä pyydetään erikseen lausunnot Paimion kaikkien peruskoulujen oppilaskunnilta ja vanhempainyhdistyksiltä sekä nuorisovaltuustolta. Lausunnot pyydetään jättämään viimeistään tiistaihin 19.5.2026 mennessä Paimion kaupungin sähköpostiosoitteeseen paimio.kaupunki@paimio.fi. Asian käsittelyä jatketaan seuraavassa kokouksessa 26.5.2026.
Päätös:
Päätösehdotus hyväksyttiin.
Asiantuntijana paikalla ollut johtava rehtori Ari Nuorikkala poistui kokouksesta pykälän käsittelyn jälkeen klo 19:12.
Koulutuslautakunta 26.05.2026
295/12.00.00/2026
Tiivistelmä: Peruskoulujen yhteinen suunnitelma kasvatuksellisten toimien, kurinpitokeinojen ja turvaamistoimien käyttämisestä ja niihin liittyvästä menettelytavoista hyväksytään lausuntokierrokselta saadun palautteen jälkeen. Suunnitelma liitetään osaksi Paimion kaupungin perusopetuksen opetussuunnitelmaa.
Valmistelija/lisätietoja antaa:
sivistysjohtaja Jyrki Lumiainen, puh. 02 474 5311
Määräaikaan 19.5.2026 mennessä asiaan saatiin seuraavat lausunnot:
Lausunnonantaja | Lausunto |
Hanhijoen koulun oppilaskunnan hallitus | Kasvatukselliset toimet, kurinpitokeinot ja turvaamistoimet olisi hyvä käydä läpi oppilaiden kanssa läpi tarkasti, jotta jokainen tietää millaista käytöstä odotetaan ja millaisia seuraamuksia voi olla. Pidettiin hyvänä, että on yhteiset ohjeet. |
Hanhijoen koulun vanhemmat ry | Paimion kaupungin suunnitelma kasvatuksellisten toimien, kurinpitokeinojen ja turvaamistoimien käyttämisestä ja niihin liittyvistä menettelytavoista: olemme samaa mieltä, että toimintamallin tulee olla yhtenäinen kaikissa Paimion kouluissa. |
Vistan alakoulun opettajat | Muokkauksia: Selkeytä alakoulun käytännöt, mitkä ovat kielteisiä merkintöjä, kuinka monesta tulee seuraamuksia, ja mitä seuraamuksia. Nyt tilanne olisi aika yläkoulupainotteinen tuossa luonnoksessa. Nämä käytänteet täytyy tulla esille tiiviimmässä muodossa, esihenkilöiden toimesta, henkilökunnalle, jotta ne tulevat oikeasti kaikille selväksi. Lisäksi opehuoneeseen jonkinlainen tauluseinä, jottei opettajan tarvitse etsiä sitä tarvittaessa kaukaa. Kommentti: Miten koko koulun kännykänkäytön uudistus etenee? Milloin otetaan käyttöön kännykätön koulu? Alakoulun opekokouksen toive on, että kukaan oppilas ei käytä kännykkää koulussa, koskee sekä ylä- että alakoulua. |
Paimion nuorisovaltuusto | Suunnitelma on nuorisovaltuuston mielestä hyvä ja olennainen. Kaikissa tilanteissa on kuitenkin huomioitava erityisen tarkasti, ettei kurinpito saa olla liian rajua, sillä se voisi pahimmillaan pahentaa oppilaan tilannetta entisestään. |
Kriivarin koulun oppilaskunnan hallitus | Oppilaskunnan hallitus kannattaa kaupungin yhteisiä kasvatuksellisia ja kurinpidollisia toimia. |
Vistan yläkoulun oppilaskunnan hallitus | Oppilaskunnan hallitus on käsitellyt aihetta kurinpitotoimista jo aiemmin mm. sähkötupakkaan liittyen. Tällöin muutos otettiin hyvin vastaan ja kurinpitotoimia pidettiin selkeinä ja johdonmukaisina. Hyvinvointiin liittyvät asiat ovat tänä vuonna kovasti mietityttäneet oppilaita, ja hyvinvointia tukevat muutokset on otettu oppilaskunnan hallituksessa myönteisesti vastaan. Oppilaskunnalla ei ollut menettelyistä ja kurinpitotoimista ristiriitaista näkemystä suunnitelman kanssa. Sähkötupakan ja puhelinten käyttöön liittyviä rajoituksia sekä liikunnalliseen elämäntapaan kannustamista opetussuunnitelmassa on pidetty hyvinä ja oppimista tukevina muutoksina. |
Esitettyjen lausuntokierroksen kommenttien perusteella asiakirjojen päivittämiselle ei tässä vaiheessa nähdä tarvetta. Vain yhden alakoulun opettajien kannanottojen perusteella ohjeistusta ei nyt muokata, mutta lukuvuoden 2026–2027 aikana ohjeistuksen mahdollista yksityiskohtaista täsmentämistä on syytä jatkaa, kun saadaan näkemykset kaikkien alakoulujen opettajilta nyt päätettävien käytänteiden toteuttamisesta arjessa. Esitetyt muokkaustoiveet huomioidaan tässä yhteydessä.
Esitetty kommentti/kysymys koko Vistan koulun muuttamisesta kännykättömäksi ei suoraan liity nyt käsiteltävään asiaan. Asiasta todetaan, että asiaa on harkittu lukuvuoden 2025–2026 aikana, mutta mahdollinen muutos kokonaan kännykättömäksi kouluksi vaatii laajempaa harkintaa sekä oppilaiden osallistamista. Koulun johdon näkökulma on se, että nykyisillä järjestyssäännöillä mobiililaitteiden käytön rajoittamisella on jo saavutettu myönteisiä vaikutuksia koko kouluun. Tilannetta ei yläkoulun osalta nähdä sillä tavalla ongelmallisena mobiililaitteiden käytön rajoitusten jälkeen yläkoulussa, että laitteiden täyskieltoa olisi katsottu tarpeeliseksi edistää kiirellisenä asiana.
Esittelijä: Sivistysjohtaja Lumiainen Jyrki
Päätösehdotus:
Koulutuslautakunta hyväksyy peruskoulujen yhteisen suunnitelman kasvatuksellisten toimien, kurinpitokeinojen ja turvaamistoimien käyttämisestä ja niihin liittyvistä menettelytavoista siinä muodossaan, jossa asia lähetettiin lausuntokierrokselle edellisessä kokouksessa. Suunnitelma liitetään osaksi Paimion perusopetuksen opetussuunnitelmaa 1.8.2026 alkaen.
Päätös:
| Edellinen asia | Seuraava asia | |