Dynasty tietopalvelu Haku RSS Paimion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisu.paimio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisu.paimio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Koulutuslautakunta
Pöytäkirja 30.01.2026/Pykälä 16


Koulutuslautakunnan ilmoitusasiat

 

 Koulutuslautakunta 30.01.2026 § 16  

   

 

Koulutuslautakunnalle saatetaan tiedoksi seuraavat ilmoitusasiat:

 

Valtionavustuspäätös 10.12.2025 perusopetuksen uimataidon opetuksen vahvistamiseen, Uimataidon aallonharjalla -hanke.

Hanke sai valtionavustusta 13 200 €, hankkeen omavastuuprosentti on 20. Hanke on opetuksen järjestäjän (koulutuslautakunta) hallinnoima, ja se toteutetaan yhteistyössä liikuntapalveluiden ja Uimahalli Solinan kanssa.

 

Lounais-Suomen aluehallintoviraston päätös 22.12.2025 valvonta-asiaan, joka koski lastensuojeluyksikön ylläpitäjän palveluksessa työskentelevän henkilön roolia perusopetuksessa sekä kaupungin ja yksikön välistä työnjakoa. Asia ei anna aluehallintovirastolle aihetta toimenpiteisiin.

 

OKM:n valtionavustushaku 15.1.–23.4.2026 kuntien välisen yhteistyön vahvistamiseen perusopetuksen järjestämisessä vuosille 2026–2028. Avustus kohdentuu erityisesti väestökehitykseltään vaikeassa asemassa oleviin pieneneviin kuntiin, ja avustuksen hakemisessa edellytetään kuntien yhteistyöhankkeita joko pienten kuntien yhteistyönä tai suuremman ja pienemmän tai pienempien kuntien yhteistyöhankkeena. Omaehtoisesti Paimion kaupungilla ei ko. avustusta ole tarvetta ryhtyä hakemaan.

 

 

Päätösehdotus: Koulutuslautakunta merkitsee asiat tiedoksi.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.