RSS-linkki
Kokousasiat:https://julkaisu.paimio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://julkaisu.paimio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Koulutuslautakunta
Esityslista 09.12.2025/Asianro 43
| Edellinen asia | Seuraava asia | |
Kouluterveyskysely 2025
Koulutuslautakunta 09.12.2025
158/00.04.00/2025
Tiivistelmä: Koulutuslautakunnalle esitellään vuoden 2025 kouluterveyskyselyn tulokset Paimion osalta.
Valmistelija/lisätietoja antaa:
sivistysjohtaja Jyrki Lumiainen, puh. 02 474 5311
Kouluterveyskysely on Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) toteuttama valtakunnallinen kysely, joka kartoittaa lasten ja nuorten hyvinvointia, terveyttä, koulunkäyntiä ja elintapoja. Kyselyyn vastaavat perusopetuksen 4.–5. ja 8.–9. luokkien oppilaat sekä lukioiden ja ammatillisten oppilaitosten 1.–2. vuoden opiskelijat.
Kysely toteutetaan joka toinen vuosi, ja sen avulla saadaan ajankohtaista ja vertailukelpoista tietoa sekä valtakunnallisella että kuntatasolla. Tulokset mahdollistavat lasten ja nuorten hyvinvoinnin pitkittäisseurannan ja tukevat kunnan päätöksentekoa sekä palveluiden kehittämistä. Viimeisin kysely on toteutettu keväällä 2025.
Kouluterveyskyselyn tulokset tarjoavat tietoa muun muassa oppilaiden ja opiskelijoiden kokemasta terveydestä ja hyvinvoinnista, elintavoista kuten ruokailusta, liikunnasta ja päihteiden käytöstä, sosiaalisista suhteista, kiusaamisesta ja osallisuuden kokemuksista sekä kouluympäristöstä ja oppimisen tuesta
Tuloksia hyödynnetään esimerkiksi oppilashuollon, nuorisotyön ja ennaltaehkäisevien palveluiden suunnittelussa. Ne tukevat myös koulutuslautakunnan työtä lasten ja nuorten hyvinvoinnin vahvistamiseksi ja resurssien kohdentamiseksi.
Vuoden 2025 kouluterveyskyselyn tulokset THL:n mukaan nostavat esiin sekä myönteisiä kehityskulkuja että huolestuttavia valtakunnallsia trendejä: suurin osa lapsista ja nuorista voi keskustella asioistaan vanhempiensa kanssa usein tai melko usein. Terveyttä edistäviin elintapoihin tarvitaan kuitenkin aikuisten tukea, sillä vain pieni osa lapsista ja nuorista sekä syö aamupalan että liikkuu ja nukkuu riittävästi. Alkoholinkäyttö ja tupakointi ovat entisestään vähentyneet, mutta nikotiinipussien käyttö on lisääntynyt merkittävästi.
Opetushallitus nosti omassa uutisoinnissaan viimeisimmän kyselyn tuloksista erityisesti esiin sen, että oppilaiden ja opettajien välinen yhteys on parantunut, ja oppilaat kokevat aiempaa useammin opettajien olevan kiinnostuneita heidän kuulumisistaan. Yhä useampi nuori kokee myös voivansa olla oma itsensä, vaikka samaan aikaan kiusatuksi joutuu silti viikoittain yhä lähes joka kymmenes perusopetuksen oppilaista. Tältä osin tilanne on säilynyt ennallaan edelliseen, vuonna 2023 toteutettuun Kouluterveyskyselyyn verrattuna. Toisen asteen koulutuksessa kiusaamista koetaan huomattavasti vähemmän kuin perusopetuksessa. Oppilaiden ja opiskelijoiden kokema yksinäisyys on hieman vähentynyt kahden vuoden takaisesta tilanteesta.
Vaikka yleinen terveydentilan kokemus on kohentunut, edelleen noin 22 % 8.–9.-luokkalaisista kokee mielenterveytensä vain keskinkertaiseksi tai huonoksi. Tytöistä näin kokee 28 % ja pojista 15 %.
Paimion koululaisten sekä Paimion lukion opiskelijoiden vastausten vertailua esitellään yksityiskohtaisemmin kokouksessa. Laajan kyselyn vastauksista maakunnan tasolla tuloksia verratessa ilahduttavia olivat mm. tulokset yläkoululaisten ja lukiolaisten liikunta-aktiivisuudesta. Maakunnan huonoin tulos sen sijaan tuli siitä, kuinka suuri osa lukio-opiskelijoista ei syö päivittäin koululounasta. Eniten kehitettävää Paimiossa on vuoden 2025 tulosten valossa kouluruokailuun liittyvissä asioissa sekä nuorten osallistamisessa.
Tuloksista yhteenvetona voi yleisellä tasolla todeta, että myönteinen kehitys terveydentilan kokemuksessa antaa pohjaa vahvistaa nuorten osallisuutta ja yhteisöllisyyttä kouluissa. Nikotiinipussien käytön kasvu edellyttää lisää ennaltaehkäisevää työtä, kohdennettuja toimia sekä valistusta. Perheiden roolia ja vastuuta tulee korostaa ja tukea: vanhempien kanssa keskustelun lisääntyminen on myönteinen trendi, jota kunnissa voidaan tukea esimerkiksi perhetyön ja vanhemmuuden tukipalveluihin aktiivisen ohjaamisen kautta. Mielenterveyden tukemisen kannalta ahdistuneisuuden ja heikomman terveydentilan kokemusten vuoksi erityisesti yhteisöllisen opiskeluhuollon ja matalan kynnyksen palveluiden kuten esimerkiksi koulunuorisotyön vahvistaminen on edelleen tarpeen.
Esittelijä: Sivistysjohtaja Lumiainen Jyrki
Päätösehdotus:
Koulutuslautakunta päättää merkitä kouluterveyskyselyn 2025 tulokset tiedoksi.
Päätös:
| Edellinen asia | Seuraava asia | |