RSS-linkki
Kokousasiat:https://julkaisu.paimio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://julkaisu.paimio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Esityslista 01.10.2025/Asianro 48
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() |
Kestävän kehityksen työryhmän asettaminen
Kaupunginhallitus 18.06.2025 § 192
Tiivistelmä: Kaupunginhallitus nimeää kestävän kehityksen työryhmän.
Valmistelija/lisätietoja antaa:
hallintojohtaja Jaana Hölsö, p. 02 474 5210
Kestävän kehityksen työryhmä osallistuu mm. kaupungin ilmasto- ja ympäristöohjelman valmisteluun sekä seuraa ohjelman tavoitteiden toteutumista ja päästöjä vähentäviä toimia sekä ideoi uusia toimia. Se on myös Hiilineutraalit kunnat - hankkeen edellyttämä ”hinku-työryhmä”.
Hallintosäännön 10§:n mukaan kaupunginhallitus voi asettaa toimikunnan määrätyn tehtävän hoitamista varten. Kaupunginhallituksen tai lautakuntien alaisen toimikunnan jäsenmäärästä päättää sen asettava toimielin. Asettaja nimeää puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan.
Kuntalain 32§:n mukaan toimikunnat asetetaan enintään sen asettaneen toimielimen toimikaudeksi. Kaupunginhallituksen toimikausi on kaksi vuotta.
Tasa-arvolain 4 a §:n mukaan kunnallisissa ja kuntien välisen yhteistoiminnan toimielimissä lukuun ottamatta kunnanvaltuustoja tulee olla sekä naisia että miehiä kumpiakin vähintään 40 %, jollei erityisistä syistä muuta johdu.
Hallintosäännön 129 § mukaan toimielin voi antaa päätöksellään läsnäolo- ja puheoikeuden 15 vuotta täyttäneelle henkilölle (nuorisovaltuuston edustajalle) ja päättää asiantuntijan kuulemisesta yksittäisessä asiassa. Asiantuntija voi olla läsnä kokouksessa asiasta käytävän keskustelun päättymiseen asti.
Päättyneellä toimikaudella työryhmässä on ollut asemansa puolesta valmistelijana ja sihteerinä ympäristönsuojelupäällikkö (ent. ympäristönsuojelusihteeri) sekä toimialajohtajat. Lautakunnat, nuorisovaltuusto ja Paimion Yrittäjät ry ovat nimenneet yhden edustajan.
Uuteen työryhmään esitetään asemansa puolesta nimettävän ympäristönsuojelupäällikkö (myös valmistelija ja sihteeri), sivistysjohtaja ja tekninen johtaja.
Esittelijä: vt. kaupunginjohtaja Turpela Nina-Mari
Päätösehdotus: Kaupunginhallitus päättää asettaa toimikaudeksi 1.6.2025-31.5.2027 kestävän kehityksen työryhmän, päättää sen kokoonpanosta ja pyytää lautakuntia ja nuorisovaltuustoa nimeämään edustajansa työryhmään.
Päätös: Kaupunginhallitus päätti pyytää pyytää lautakuntia, nuorisovaltuustoa ja Paimion Yrittäjät ry:tä nimeämään edustajansa työryhmään, jonka jälkeen kaupunginhallitus päättää omista edustajistaan.
Kaupunginhallitus 01.10.2025
542/00.00.01.04/2025
Lautakunnat, nuorisovaltuusto ja yrittäjä-yhdistys ovat nimenneet edustajansa työryhmään. Kaupunginhallitus nimeää edustajansa työryhmään.
Esittelijä: vt.kaupunginjohtaja Turpela Nina-Mari
Päätösehdotus:
Kaupunginhallitus asettaa toimikaudekseen 1.6.2025 – 31.5.2027 kestävän kehityksen työryhmän seuraavasti:
- Lautakuntien ja sidosryhmien edustajat
Koulutuslautakunta:
edustaja Aleksi Hermonen, varaedustaja Tomi Nieminen
Hyvinvointilautakunta:
edustaja Karoliina Tuominen, varaedustaja Matti Mäkelä
Ympäristölautakunta:
edustaja Outi Niiniaho, varaedustaja Oskari Summanen
Tekninen lautakunta:
edustaja Katja Tiittanen, varaedustaja Pasi Ristilä
Nuorisovaltuusto:
edustaja Pauliina Lehtonen,varaedustaja Venla Oinonen
Paimion Yrittäjät ry:
edustaja Heikki Vuorikoski, ei varaedustajaa.
- viranhaltijaedustajat
Sivistysjohtaja Jyrki Lumiainen
Tekninen johtaja Juha Saarinen
Ympäristönsuojelupäällikkö Liisa Hongisto (valmistelija ja sihteeri)
- Kaupunginhallitus nimeää edustajansa
- Kaupunginhallitus nimeää työryhmälle puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan
Päätös:
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() |