RSS-linkki
Kokousasiat:https://julkaisu.paimio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://julkaisu.paimio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 08.10.2025/Pykälä 67
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen
Kaupunginvaltuusto 08.10.2025 § 67
Kaupunginvaltuuston kokouskutsu, jossa on ilmoitus kokouksen ajasta ja paikasta sekä kokouksessa käsiteltäviksi tulevista asioista, on julkaistu perjantaina 3.10.2025 kaupungin verkkosivuilla ja on lähetetty sähköpostitse samana päivänä valtuutetuille. Lisäksi ilmoitus kokouksesta on julkaistu ennen kaupunginvaltuuston kokousta Kunnallislehdessä. Mikäli kokouksen alussa paikalla on vähintään 24 valtuutettua, kokous voidaan todeta päätösvaltaiseksi.
Päätösehdotus: Puheenjohtaja toteaa hallintosäännön 85 §:n mukaisesti, onko kaupunginvaltuuston kokous laillisesti kokoonkutsuttu ja päätösvaltainen.
Päätös: Puheenjohtaja totesi, että paikalla on 32 valtuutettua ja kolme varavaltuutettua. Puheenjohtaja totesi, että kaupunginvaltuuston kokous on täten hallintosäännön 85 §:n mukaisesti laillisesti koollekutsuttu ja päätösvaltainen.
| Edellinen asia | Seuraava asia |