RSS-linkki
Kokousasiat:https://julkaisu.paimio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://julkaisu.paimio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 11.06.2025/Pykälä 46
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() |
Hyvinvointilautakunnan valinta
Kaupunginhallitus 04.06.2025 § 150
Valmistelija/lisätietoja antaa:
hallintojohtaja Jaana Hölsö, p. 02 474 5210.
Hyvinvointilautakunta johtaa ja kehittää alaistensa toimialaa ja vastaa palvelujen tuloksellisesta järjestämisestä. Lautakunnan tehtäväalueeseen kirjasto- ja kulttuuripalvelut, kansalais- ja musiikkiopistotoiminta (Paimion opisto), vapaa-aikapalvelut (liikunta- ja nuorisopalvelut sekä hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen).
Hallintosäännössä on päätetty hyvinvointilautakunnan jäsenmääräksi yhdeksän jäsentä. Jokaisella jäsenellä on henkilökohtainen varajäsen. Valtuusto valitsee lautakunnan jäsenistä puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan valtuuston toimikautta vastaavaksi ajaksi.
Kuntalain 74 §:n mukaan vaalikelpoinen lautakuntaan on henkilö, joka on vaalikelponen valtuustoon, ei kuitenkaan:
1) asianomaisen lautakunnan tai valiolautakunnan alainen kunnan palveluksessa oleva henkilö
2) henkilö, joka on asianomaisen lautakunnan tai valiolautakunnan tehtäväalueella toimivan, kunnan määräysvallassa olevan yhtiön tai säätiön palveluksessa
3) henkilö, joka on hallituksen tai siihen rinnastettavan toimielimen jäsenenä taikka johtavassa ja vastuullisessa tehtävässä tai siihen rinnastettavassa asemassa liiketoimintaa harjoittavassa yhteisössä, jos kysymyksessä on sellainen yhteisö, jolle asianomaisessa lautakunnassa tavanomaisesti käsiteltävien asioiden ratkaisu on omiaan tuottamaan olennaista hyötyä tai vahinkoa.
Kuntalain 31§ mukaisesti varajäseniin sovelletaan, mitä varsinaisista jäsenistä säädetään.
Tasa-arvolain 4 a §:n mukaan kunnallisissa ja kuntien välisen yhteistoiminnan toimielimissä lukuun ottamatta kunnanvaltuustoja tulee olla sekä naisia että miehiä kumpiakin vähintään 40 prosenttia, jollei erityisistä syistä muuta johdu.
Esittelijä: vt. kaupunginjohtaja Turpela Nina-Mari
Päätösehdotus: Kaupunginhallituksen esitys kaupunginvaltuustolle:
Kaupunginvaltuusto valitsee hyvinvointilautakuntaan toimikaudeksi 1.6.2025- 31.5.2029 yhdeksän jäsentä ja heille henkilökohtaiset varajäsenet sekä valitsee jäseniksi valituista lautakuntaan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan.
Päätös:
Ehdotus hyväksyttiin.
Kaupunginvaltuusto 11.06.2025 § 46
466/00.00.01.01/2025
Päätösehdotus: Kaupunginhallituksen esitys kaupunginvaltuustolle:
Kaupunginvaltuusto valitsee hyvinvointilautakuntaan toimikaudeksi 1.6.2025- 31.5.2029 yhdeksän jäsentä ja heille henkilökohtaiset varajäsenet sekä valitsee jäseniksi valituista lautakuntaan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan.
Päätös:
Kaupunginvaltuusto valitsi yksimielisesti hyvinvointilautakuntaan toimikaudeksi 1.6.2025 - 31.5.2029 seuraavat henkilöt:
Puheenjohtaja Nurmi Hannu KESK
Varajäsen Niiniaho Outi KESK
Varapuheenjohtaja Oinonen Terhi VIHR
Varajäsen Kuosmanen Tiina VIHR
Jäsen Koivuniemi Ida KOK
Varajäsen Tiittanen Katja KOK
Jäsen Niemi Mikko SDP
Varajäsen Sivonen Susanna SDP
Jäsen Puumalainen Joakim KESK
Varajäsen Sillanpää Sami KESK
Jäsen Mäkelä Matti PS
Varajäsen Aalto Tuija PS
Jäsen Suomi Sirpa KESK
Varajäsen Taipale Teemu KESK
Jäsen Rantanen Riitta-Kaarina SDP
Varajäsen Rannikko Tero SDP
Jäsen Tuominen Karoliina KESK
Varajäsen Lehmus Lauri KESK
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() |