RSS-linkki
Kokousasiat:https://julkaisu.paimio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://julkaisu.paimio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 11.06.2025/Pykälä 56
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() |
Edustajien nimeäminen Turun kaupunkiseudun joukkoliikennelautakuntaan
Kaupunginhallitus 04.06.2025 § 160
Valmistelija/lisätietoja antaa:
Hallintojohtaja Jaana Hölsö, p. 02 474 5210
Turun kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta toimii kuntalain 51 §:n mukaisesti osana Turun kaupungin organisaatiota seudullisena joukkoliikenteen toimivaltaisena viranomaisena Turun, Kaarinan, Liedon, Naantalin, Raision, Ruskon sekä Paimion kuntien alueella.
Lautakunnassa on 13 valtuustojen toimikaudekseen valitsemaa jäsentä, joista Turun kaupunginvaltuusto valitsee seitsemän jäsentä ja kullekin henkilökohtaisen varajäsenen siten, että enemmistö Turun valitsemista jäsenistä on valtuutettuja tai varavaltuutettuja. Kaarinan, Liedon, Naantalin, Raision, Ruskon ja Paimion valtuustot valitsevat kukin yhden jäsenen ja kullekin henkilökohtaisen varajäsenen.
Turun kaupunginvaltuusto valitsee valituista lautakunnan jäsenistä puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan. Puheenjohtaja on valittava Turun kaupunginvaltuuston nimeämistä jäsenistä ja varapuheenjohtaja muiden kuntien nimeämistä jäsenistä.
Esittelijä: vt. kaupunginjohtaja Turpela Nina-Mari
Päätösehdotus: Kaupunginhallituksen esitys kaupunginvaltuustolle:
Kaupunginvaltuusto valitsee Turun kaupunkiseudun joukkoliikennelautakuntaan yhden jäsenen ja yhden henkilökohtaisen varajäsenen toimikaudeksi 1.6.2025 - 31.5.2029.
Päätös:
Ehdotus hyväksyttiin.
Kaupunginvaltuusto 11.06.2025 § 56
477/00.04.01/2025
Päätösehdotus: Kaupunginhallituksen esitys kaupunginvaltuustolle:
Kaupunginvaltuusto valitsee Turun kaupunkiseudun joukkoliikennelautakuntaan yhden jäsenen ja yhden henkilökohtaisen varajäsenen toimikaudeksi 1.6.2025 - 31.5.2029.
Päätös: Päivitetään päätösehdotus kuulumaan seuraavasti
Kaupunginhallituksen esitys kaupunginvaltuustolle:
Kaupunginvaltuusto valitsee Turun kaupunkiseudun joukkoliikennelautakuntaan yhden jäsenen ja yhden henkilökohtaisen varajäsenen toimikaudeksi 1.6.2025 - 31.5.2029.
Kaupunginvaltuusto valitsi yksimielisesti valita Turun kaupunkiseudun joukkoliikennelautakuntaan varapuheenjohtajaksi vuosille 2025-2027 ja jäseneksi vuosille 2028-2029 Jarmo Heimon (KESK) ja varajäseneksi Henna Pirhosen (KESK).
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() |