RSS-linkki
Kokousasiat:https://julkaisu.paimio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://julkaisu.paimio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Koulutuslautakunta
Esityslista 27.05.2025/Asianro 75
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() |
Turun kansainvälistä koulua ja lukiota koskevien sopimusten uudistaminen
Koulutuslautakunta 27.05.2025
434/00.04.01/2025
Tiivistelmä: Koulutuslautakunta hyväksyy uudistetun sopimuksen Paimion oppilaiden ja opiskelijoiden opiskelusta Turun kansainvälisessä peruskoulussa ja lukiossa sekä merkitsee tiedoksi Turun kaupungin ja Turun yliopiston sopimuksen lukiokoulutuksen toteuttamisesta.
Valmistelija/lisätietoja antaa:
sivistysjohtaja Jyrki Lumiainen, puh. 02 474 5311
Turun yliopiston ja Turun kaupungin välillä on tehty sopimus, jolla on ohjattu Turun kaupungin ylläpitämän Turun kansainvälisen koulun toimintaa. Lisäksi Turun kaupungin ja muiden kuntien välillä on tehty sopimus, jolla on sovittu muun kunnan oppilaiden ja opiskelijoiden koulunkäynnistä Turun kansainvälisessä koulussa ja lukiossa. Sopimuksissa on sovittu oppilaaksi ottamisesta, kustannusten jaosta ja muista koulutuksen järjestämiseen liittyvistä asioita.
Sopimusten päivittämisen taustalla on hyvinvointialueen perustaminen, joka on muuttanut kouluterveydenhoito- sekä oppilas- ja opiskelijahuoltopalveluiden järjestämistä. Lisäksi lainsäädäntö on muuttunut, ja päivitetyt viittaukset lainsäädäntöön on myös viety sopimuksiin. Edelleen sopimuksia on täsmennetty vastaamaan nykyistä käytäntöä.
Sopimusmuutoksista on kuntien välisen sopimuksen osalta käyty keskustelua valmistelun aikana Turun, Raision, Naantalin, Kaarinan, Liedon ja Paimion kaupunkien sivistysjohtajien kesken. Sen pohjalta Turku esittää kunnille hyväksyttäväksi sopimuksen, jonka Turun kaupunginhallitus on käsitellyt 28.4.2025 § 128.
Kyseessä on yksittäisiä paimiolaisia ja nuoria koskevia opetuspalveluita koskevasta kuntien välisestä sopimuksesta, jonka solmimiseen Paimiossa toimivalta on koulutuslautakunnalla hallintosäännön 23 § 3 kohdan mukaisesti.
1. Sopimus Turun kansainvälisen lukion opetuksen tuottamisesta ja järjestämisestä
Turun kansainvälisen peruskoulun ja lukion toiminnasta on laadittu ensimmäinen sopimus v. 2003 ja koulu on aloittanut toimintansa v. 2004. Muodollisesti ottaen Kansainvälinen koulu on ollut yksi Turun kaupungin ylläpitämistä kouluista. Erikoisuutena on, että opetuspalvelut, osa tilapalveluista ja muista palveluista on ostettu Turun yliopistolta siten, että käytännön toteuttamisesta on vastannut Turun normaalikoulu.
Turun kaupunki on irtisanonut aiemman peruskoulua ja lukiota koskevan sopimuksen perusopetuksen osalta 1.8.2025 lukien, koska perusopetuksen tuottaminen siirtyy kaupungin vastuulle. Nyt lukiokoulutuksesta tulee tehdä oma sopimus. Asiasta on neuvoteltu talvella 2024-2025 uusi sopimus Turun yliopiston edustajien kanssa.
Taloudellisten vaikutusten osalta on todettava, että Kansainvälisen lukion yksikkökustannus on korkea, koska lukion koko on tällä hetkellä pieni. Jos Kansainvälisen koulun oppilasmäärä kasvaa suunnitellusti, tulee myös Kansainvälisen lukion opiskelijamäärä kasvamaan, jolloin yksikköhinta alenee.
Turun kaupunki sitoutuu korvaamaan opiskelijoiden valtionosuuden ja todellisten kustannusten välisen erotuksen. Muiden kuin turkulaisten osalta asiasta on sovittava ko. opiskelijoiden kotikuntien kanssa, koska kustannukset eivät voi kaatua Turun kaupungille tai Turun yliopistolle. Tätä asiaa on nyt erityisesti täsmennetty uusia sopimuksia tehtäessä.
Turun yliopistoa on kuultu asian valmistelun yhteydessä ja neuvotteluissa on päädytty yhteiseen näkemykseen.
Turun kaupunki ja Turun yliopisto solmivat uudistetun sopimuksen Turun kansainvälisen koulun (Turku International School) lukiokoulutuksen toteuttamisesta.
2. Sopimus muun kunnan oppilaiden ja opiskelijoiden koulunkäynnistä Turun kansainvälisessä koulussa
Kun Turun kansainvälinen koulu päätettiin perustaa, pidettiin Turun seudun ja koko maakunnan vetovoiman näkökulmasta tärkeänä, että Kansainvälinen koulu ottaa oppilaita vastaan myös muista kunnista. Noin 10 % oppilaista on tullut muista kunnista ja perinteisesti noin 10 kunnan alueelta. Osa kunnista on halunnut pitää sopimuksen voimassa, vaikka juuri sillä hetkellä ei olisikaan oppilaita Kansainvälisessä koulussa.
Turvatakseen seudun ja maakunnan vetovoimaa Turun kaupunki haluaa mahdollistaa muiden kuntien oppilaiden pääsyn tulevaisuudessakin Turun kansainväliseen kouluun, eikä opetuksen toteuttamisen vaihtumisen pidä heikentää tilannetta.
Talouden näkökulmasta Turun kansainvälinen koulu on kaikille peruskoululaisille muu kuin lähikoulu. Tästä seuraa, että oppilaan huoltajan on itse järjestettävä ja kustannettava mm. oppilaan koulumatkat. Turun kaupunki saa jokaisesta oppilaasta kotikuntakorvaustulon valtiolta. Tämän lisäksi voi syntyä kotikuntakorvaustulon ylittäviä kustannuksia, joita Turun kaupunki voi vuosittain laskuttaa. Lukiokoulutuksen osalta Turun kaupungin Turun yliopistolle maksamat kustannukset voidaan laskuttaa opiskelijoiden kotikunnilta.
Liitteenä on uudistettu sopimus muun kunnan oppilaiden ja opiskelijoiden opiskelusta Turun kansainvälisessä koulussa tai lukiossa (Turku International School).
Turun kansainvälisessä peruskoulussa on 1-2 paimiolaista oppilasta.
Esittelijä: Sivistysjohtaja Lumiainen Jyrki
Päätösehdotus:
Koulutuslautakunta päättää hyväksyä Turun kaupungin ja Paimion kaupungin välisen uudistetun sopimuksen muun kunnan oppilaiden ja opiskelijoiden opiskelusta Turun kansainvälisessä peruskoulussa ja lukiossa.
Päätös:
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() |