RSS-linkki
Kokousasiat:https://julkaisu.paimio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://julkaisu.paimio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 13.05.2025/Pykälä 37
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
PORTTI 2340 - diplomityön esittely
Tekninen lautakunta 13.05.2025 § 37
422/10.04.02/2025
Valmistelija/
lisätietoja antaa: Tekninen johtaja Juha Saarinen p. 02 474 5400
Paimiontien kiertoliittymän keskustasta on tehty valtuustokaudella aloite ja hanke on teknisen lautakunnan investointien suunnitelmavuosilla. Tämän lisäksi valtuustoaloitteita on myös tehty liittyen kulkureittiin Paimiontien puolelta Jokipuistoon.
Näistä syistä tekninen toimi on myöntänyt tutkimusluvan ja tilannut maisema-arkkitehti Julius Aallolta diplomityön ”PORTTI 2340 – Väyläestetiikka Paimion sisääntuloväylällä ja porttikohdassa”. Diplomityö sisältää teoriaosuuden, nykytilaselvityksen sekä suunnitelman. Julius Aalto on kokouksessa esittelemässä työtään.
Esittelijä: Tekninen johtaja Saarinen Juha
Päätösehdotus: Tekninen lautakunta merkitsee työn esittelyn tiedokseen.
Päätös: Esitys hyväksyttiin.
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |