Dynasty tietopalvelu Haku RSS Paimion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisu.paimio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisu.paimio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Ympäristölautakunta
Esityslista 29.10.2024/Asianro 68



 

Keskustan rata-alueen asemakaavan muutos, hyväksyminen

 

Ympäristölautakunta 29.10.2024     

545/10.01.03/2023  

Valmistelija/lisätietoja antaa:

 Kaavoituspäällikkö Jouni Kiimamaa, p. 02 474 5281

 

Keskustan läpi kulkevan rata-alueen osille laaditaan asemakaava sekä asemakaavan muutos ja kumoaminen. Tarkoituksena on mahdollistaa kaksoisraiteen rakentaminen ja varautua paikallisjuna- ja kaukojunaliikenteen seisakkeeseen asemanseudulla. Kaksoisraide on osa Turun ja Helsingin välistä nopeaa junayhteyttä, jonka ratasuunnittelu on käynnissä samaan aikaan kaavan laatimisen kanssa.

 

Kaavahankkeesta on laadittu osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS), joka esitellään kokouksessa. Suunnittelualue, johon kuuluu useampia osia, on esitetty OAS:ssa. Suunnittelualueella on voimassa osia seuraavista asemakaavoista: Ala-vista, rakennuskaava vuodelta 1973, Ala-vista, Jokipuiston asemakaava ja asemakaavan muutos vuodelta 2008 sekä Hanhijoki, rakennuskaava ja rakennuskaavan muutos vuodelta 1999. Lisäksi alueeseen kuuluu asemakaavoittamattomia rata-alueen osia. Kaava-alueen rajaukset tarkentuvat kaavan valmisteluvaiheessa ja ratasuunnitelman laadinnan edetessä.

 

Paimion kaupungin hallintosäännön mukaan kaupunginhallitus ratkaisee asian, joka koskee päätöstä asemakaavan laatimisesta tai muuttamisesta.

 

Esittelijä: Paikkatietopäällikkö Lindvall Virpi

 

Päätösehdotus: Ympäristölautakunta päättää esittää kaupunginhallitukselle, että se hyväksyy asemakaavan muutoksen käynnistämisen osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa esitetylle suunnittelualueelle ja kuuluttaa kaavan vireilletulon.

Ympäristölautakunta päättää hyväksyä osallistumis- ja arviointisuunnitelman (OAS) ja asettaa sen nähtäville kaavan laadinnan ajaksi samalla kun kaava kuulutetaan vireille. Osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa päivitetään tarpeen mukaan prosessin kuluessa.

 

Päätös: Ehdotus hyväksyttiin.

 

 

Kaupunginhallitus 11.10.2023 § 281 

 

 

Valmistelija/lisätietoja antaa:

 Kaavoituspäällikkö Jouni Kiimamaa, p. 02 474 5281

 

Esittelijä: Kaupunginjohtaja Jussinmäki Jari

 

Päätösehdotus: Kaupunginhallitus hyväksyy asemakaavan muutoksen käynnistämisen osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa esitetylle suunnittelualueelle ja kuuluttaa kaavan vireilletulon.

 

Päätös: Kaavoituspäällikkö Kiimamaa oli asiantuntijana kokouksessa esittelemässä asiaa ja vastaamassa esitettyihin kysymyksiin.

Ehdotus hyväksyttiin.

 

 

Ympäristölautakunta 07.12.2023 § 81 

 

 

Valmistelija/lisätietoja antaa:

 Kaavoituspäällikkö Jouni Kiimamaa, p. 02 474 5281

 

Keskustan rata-alueen asemakaavan muutos on kuulutettu vireille 17.10.2023. Samalla on julkaistu kaavaa koskeva osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS). OAS on nähtävillä kaavan laadinnan ajan ja sitä päivitetään tarpeen mukaan prosessin kuluessa.

 

Vireilletulon jälkeen suunnittelualueen rajaus on tarkentunut siten, että kaavamuutos koskee vähäisesti myös asemakaavaa: Ala-Vista, Tiilitehdas, asemakaava ja asemakaavan muutos vuodelta 2018. OAS on päivitetty em. tarkennuksen osalta. Tarvittaessa rajausta täydennetään vielä kaavan ehdotusvaiheessa, kun ratasuunnitelma on valmistunut.

 

Kaavahankkeesta on laadittu kaavakartan ja kaavaselostuksen luonnos (pvm. 7.12.2023). Kaavan valmisteluaineisto on esityslistan liitteenä ja sitä esitellään kokouksessa.

 

Esittelijä: Paikkatietopäällikkö Lindvall Virpi

 

Päätösehdotus: Ympäristölautakunta päättää asettaa kaavan valmisteluaineiston nähtäville 21 vrk ajaksi valmisteluvaiheen kuulemista varten (MRL 62 §, MRA 30 §). Valmisteluaineisto lähetetään tiedoksi viranomaisille. Aineistosta saadut mielipiteet ja mahdolliset viranomaislausunnot otetaan huomioon kaavaehdotusta laadittaessa.

 

Päätös: Ehdotus hyväksyttiin.

 

 

Ympäristölautakunta 14.05.2024 § 34 

 

 

Valmistelija/lisätietoja antaa:

 Kaavoituspäällikkö Jouni Kiimamaa, p. 02 474 5281

 

Keskustan rata-alueen asemakaavan, asemakaavan muutoksen ja asemakaavan kumoamisen valmisteluvaiheen aineisto on ollut luonnoksena nähtävillä 15.12.2023-4.1.2024 välisenä aikana. Valmisteluvaiheessa luonnoksesta annetut mielipiteet ja viranomaislausunnot on otettu huomioon kaavaehdotusta laadittaessa.

 

Kaavahankkeesta on laadittu 14.5.2024 päivätty kaavaehdotus liitteineen. Ehdotusaineisto on esityslistan liitteenä ja sitä esitellään kokouksessa.

 

Esittelijä: Paikkatietopäällikkö Lindvall Virpi

 

Päätösehdotus: Ympäristölautakunta päättää esittää kaupunginhallitukselle, että se asettaa kaavaehdotuksen julkisesti nähtäville 30 vrk ajaksi (MRL 65 §, MRA 27 §). Kaavaehdotuksesta pyydetään lausunnot viranomaisilta.

 

Päätös: Ehdotus hyväksyttiin.

 

 

Kaupunginhallitus 29.05.2024 § 150 

 

 

 

Valmistelija/lisätietoja antaa:

 Kaavoituspäällikkö Jouni Kiimamaa p. 02 474 5281

 

Esittelijä: Kaupunginjohtaja Jussinmäki Jari

 

Päätösehdotus: Kaupunginhallitus asettaa kaavaehdotuksen julkisesti nähtäville 30 vrk ajaksi (MRL 65 §, MRA 27 §). Kaavaehdotuksesta pyydetään lausunnot viranomaisilta.

 

Päätös: Ehdotus hyväksyttiin.

 

 

 

Ympäristölautakunta 29.10.2024     

545/10.01.03/2023

 

 

Valmistelija/lisätietoja antaa:

 Paikkatietopäällikkö Virpi Lindvall, puh. 02 474 5305

 

 

Keskustan rata-alueen asemakaava, asemakaavan muutos ja kumoaminen on ollut ehdotuksena nähtävillä 4.6.-9.8.2024 välisenä aikana. Ehdotuksesta saatiin kolme lausuntoa ja kaksi viranomaisen ilmoitusta, joihin konsultti on laatinut vastineet. Muistutuksia ei jätetty. Lausuntojen tiivistelmä ja vastineet on esitetty kaavaselostuksessa.

 

Asemakaavan muutos koskee maantien aluetta, rautatiealuetta, yleistä pysäköintialuetta, puistoa sekä lähivirkistys- ja suojaviheraluetta. Asemakaavan kumoaminen koskee vesialuetta. Asemakaavalla ja asemakaavan muutoksella muodostuu maantien aluetta ja rautatiealuetta.

Esittelijä: Paikkatietopäällikkö Lindvall Virpi

 

Päätösehdotus: Ympäristölautakunta päättää esittää Keskustan rata-alueen asemakaavan, asemakaavan muutoksen ja kumoamisen kaupunginhallituksen ja edelleen kaupunginvaltuuston hyväksyttäväksi.

 

Päätös: