Dynasty tietopalvelu Haku RSS Paimion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisu.paimio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisu.paimio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 26.09.2024/Pykälä 74



 

Teknisen lautakunnan talousarvioehdotus vuodelle 2025 ja taloussuunnitelma vuosille 2026-2027

 

Tekninen lautakunta 26.09.2024 § 74  

420/02.02.00/2024  

 

 

Valmistelija/ Tekninen johtaja Juha Saarinen p. 02 474 5400

lisätietoja antaa: Kiinteistöpäällikkö Tero Aaltonen p. 02 474 5447

 Infrapäällikkö Anu Taipale p. 02 474 5295

 

Kaupunginhallitus on kokouksessaan 21.8.2024 § 193 antanut hallintokunnille noudatettavaksi vuoden 2025 talousarvion ja vuosien 2026-2027 taloussuunnitelman laadintaohjeet.

 

Pohjana käytetään vuoden 2024 toteumaa seuraavin ohjein: kustannusten hillintää pidetään ensiarvoisen tärkeänä, paniikinomaisiin palveluiden alasajoihin ei ole tarvetta mutta toimintaa tulee tarkastella kriittisesti ja pohtia keinoja tuottaa lakisääteisiä palveluja taloudellisemmin sekä pohtia millä laatutasolla palveluja tuotetaan. Palkkoihin arvioidaan +2,0 % kasvu, muihin toimintamenoihin budjetoidaan niiden edellyttämät välttämättömät kustannukset eikä erillistä prosenttilukua kasvulle anneta. Lisäksi teknisen toimialan tulee tehdä esitys myytävistä kiinteistöistä valtuustolle vuoden 2024 aikana.

 

Talousarvioesitys sisältää vain ulkoiset menot ja tulot, sisäiset erät sekä poistot kirjataan hallintopalveluiden toimesta keskitetysti talousarvion laadinnan myöhemmissä vaiheissa.

 

Lautakunnan talousarvioesitys on laadittu menojen suhteen ns. nollakasvun periaatteella, joka tulee alentamaan palvelutasoa sekä haastamaan kiinteistöjen yllä- ja kunnossapitoa. Talousarviota täydentävänä esitetään myös ehdotus myytävistä kiinteistöistä. Tekninen johtaja ja tehtäväalueiden vastuuhenkilöt esittelevät talousarvioesitystä tarkemmin kokouksessa. Talousarviokirja lautakunnan osalta sekä esitys myytävistä kiinteistöistä on asian liitteenä.

 

 

 

Esittelijä: Tekninen johtaja Saarinen Juha

 

Päätösehdotus: Tekninen lautakunta päättää hyväksyä:

a) talousarvioehdotuksen vuodelle 2025 ja taloussuunnitelman vuosille 2026-2027 liitteen mukaisesti ja esittää ehdotukset edelleen kaupunginhallituksen ja kaupunginvaltuuston hyväksyttäväksi

b) esityksen myytävistä kiinteistöistä lähetettäväksi edelleen kaupunginhallituksen ja kaupunginvaltuuston hyväksyttäväksi.

 

Päätös: Ehdotus hyväksyttiin.

Lautakunta piti kokoustauon tämän pykälän käsittelyn jälkeen klo 18:37 - 18:44.