Dynasty tietopalvelu Haku RSS Paimion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisu.paimio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisu.paimio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Ympäristölautakunta
Pöytäkirja 11.06.2024/Pykälä 42


 

Jätelain mukainen hallintopakkoasia; juoksevan uhkasakon asettaminen, kiinteistö 1:6

 

Ympäristölautakunta 21.06.2022 § 54 

  

Valmistelija/lisätietoja antaa:

 

 Ympäristönsuojelusihteeri Sinikka Koponen-Laiho puh. 02 474 5290 ja toimistoinsinööri Liisa Kaskiluoto puh. 02 474 5294

 

Ympäristönsuojeluviranomaiselle tuli ensimmäisen kerran keväällä 2018 tieto, että haja-asutusalueella sijaitsevalle asuinkiinteistölle RN:o 1:6 on varastoituna kymmenittäin erilaisia ajoneuvoja (henkilöautoja, pakettiautoja, työkoneita), joista mahdollisesti osa saattaa olla ajokuntoisia tai korjauskelpoisia, osa romuajoneuvoja.  

 

Vuosien 2018-2021 aikana ympäristönsuojelusihteeri on lähettänyt selvityspyyntöjä ja ilmoituksia tarkastuksesta kiinteistön omistajalle.  

 

Kiinteistöllä on käyty tarkastuksella toukokuussa 2019 ja toukokuussa 2022. Vuoden 2022 tarkastuksella havaittiin, että ajoneuvojen lisäksi kiinteistöllä oli esim. auton osia, kuten renkaita, ovia, pakoputkia ja polttoainesäiliöitä kasoissa ympäri kiinteistöä. Kiinteistöllä oli lisäksi esimerkiksi jääkaappeja, pakastimia, pesukoneita, sähkölaitteita, lautakasoja, polkupyöriä, rollaattori, erilaisia johtoja, kanistereita (suurin osa tyhjiä), ostoskärryjä, vaahtosammuttimia, puskureita ja osia niistä, auton istuimia, auton sisämattoja, pölykapseleita ja suodattimia. Joissain kohdissa kiinteistöä havaittiin maaperässä öljyläikkiä ja öljyn hajua (kohdissa, joista oli ilmeisesti siirretty auto pois). 

 

Tarkastuksesta laadittuun muistioon kirjattiin, että kiinteistön omistajalle tullaan lähettämään selvityspyyntö lisätietojen saamiseksi.

 

Esittelijä: Paikkatietopäällikkö Lindvall Virpi

 

Päätösehdotus: Ympäristölautakunta päättää pyytää selvitystä kiinteistönomistajalta viranhaltijoiden laatiman selvityspyynnön mukaisesti.

 

Päätös: Ehdotus hyväksyttiin

 

 

Ympäristölautakunta 23.08.2022 § 67 

 

Valmistelija/lisätietoja antaa:

 Ympäristönsuojelusihteeri Sinikka Koponen-Laiho p. 02 474 5290, toimistoinsinööri Liisa Kaskiluoto p. 02 474 5294

 

 Kiinteistönomistajlle lähettiin ympäristölautakunnan 21.6.2022 pyytämä kirjallinen selvityspyyntö Kiinteistönomistaja ei ole antanut ympäristölautakunnalle selvitystä määräaikaan 13.8.2022 mennessä.

 

 Ympäristölautakunta jatkaa asia käsittelyä lähettämällä kiinteistönomistajalle siivouskehotuksen.

 

 

Esittelijä: Paikkatietopäällikkö Lindvall Virpi

 

Päätösehdotus: Ympäristölautakunta päättää kehottaa kiinteistönomistajaa siivoamaan romuajoneuvot ja lukuisat muut jätteet kiinteistöltä 1:6 tämän pykälän liitteenä olevan viranhaltijan laatiman siivouskehotuksen mukaisesti.

 

Päätös: Ehdotus hyväksyttiin

 

 

Ympäristölautakunta 20.06.2023 § 45 

 

 

Valmistelija/lisätietoja antaa:

 Ympäristönsuojelusihteeri Sinikka Koponen-Laiho, p. 02 4745290

 

Tarkastuksella 13.3.2023 todettiin, että kiinteistöä ei oltu siivottu juuri lainkaan ympäristölautakunnan 23.8.2022 § 67 antaman siivouskehotuksen mukaisesti. Vain kolme kylmälaitetta ja noin vajaa kymmenen romuajoaneuvoa oli toimitettu jonnekin. Kiinteistöstä 18.4.2023 otetun ilmakuvan perusteella kiinteistöllä oli edelleen noin 85 ajoneuvoa ja em. tien varrella noin 27 ajoneuvoa, yhteensä noin 112 ajoneuvoa. Lisäksi kiinteistöllä oli huomattava määrä muuta metalliromua ja jätteeksi luokiteltavaa materiaalia.

 

Kiinteistönomistajalle lähetettiin 11.5.2023 selvityspyyntö ja kuuleminen mahdollisten hallintopakkokeinojen käyttämiseen johtavassa asiassa. Kiinteistönomistajaa pyydettiin antamaan selitys siitä, miksi ympäristölautakunnan 23.8.2022 § 67 antamaa kehotusta siivota kiinteistö ei ole noudatettu ja mihin toimenpiteisiin on ryhdytty tilanteen korjaamiseksi. Lisäksi häntä pyydettiin lausumaan myös siivousmääräyksen tehosteeksi asetettavasta sakkouhasta (juokseva uhkasakko). Selvitys tuli antaa valvontaviranomaiselle 5.6.2023 mennessä.

 

 Kiinteistönomistaja ei antanut selvitystä määräaikaan mennessä.

 

 

Esittelijä: Paikkatietopäällikkö Lindvall Virpi

 

Päätösehdotus: Ympäristölautakunta määrää jätelain (646/2011) 72 §:n, 73 §:n ja 75 §:n nojalla kiinteistön 1:6 omistajan siivoamaan kiinteistönsä tämän pykälän liitteenä olevan hallintopakkopäätöksen mukaisesti.

 

Päätös: Ehdotus hyväksyttiin.

 

 

 

 

 

Ympäristölautakunta 11.06.2024 § 42  

506/11.03/2022  

 

 

Valmistelija/lisätietoja antaa:

 Ympäristönsuojelusihteeri Sinikka Koponen-Laiho p. 02 474 5290

 

Ympäristölautakunnan 20.6.2023 § 45 antama jätelain mukaisen hallintopakkopäätöksen mukainen määräaika siivoamiselle päättyi vasta 16.4.2024 johtuen siitä, että kiinteistön omistaja ei vastaanottanut kirjettä heti. Määräajan laskeminen alkoi vasta siitä, kun kiinteistön omistaja oli vastaanottanut kirjeen.

 

Kiinteistölle on tehty kuluneen kevään aikana kaksi tarkastusta, 14.5.2024 ja 3.6.2024. Lisäksi kiinteistö ja sille johtavan tulotien varsi on kuvattu kaupungin toimesta dronella 15.5.2024, jotta saataisiin kokonaiskuva alueella olevista ajoneuvoista, metalliromusta ja muusta jätemateriaalista. Uusia ilmakuvia myös verrattiin keväällä 2023 otettuihin kuviin.

 

Kiinteistöllä ja tulotien varrella oli vuoden 2023 keväällä noin 116 ajoneuvoa. 14.5.2024 tarkastuksella havaitun ja kiinteistön omistajan kertoman mukaan sekä 15.5. otetun ilmakuvan perusteella ajoneuvoja oli jäljellä noin 96 kpl. 3.6.2024 pidetyn tarkastuksen yhteydessä kiinteistön omistaja ilmoitti poistaneensa seitsemän ajoneuvoa lisää, joten jäljellä olisi noin 89 ajoneuvoa. Metalliromua kiinteistön omistaja on vienyt romuliikkeeseen kevään 2024 aikana vastaanottokuittien mukaan yhteensä noin 4500 kg.

 

Tarkastusten ja uusien ilmakuvien perusteella voidaan todeta, että siivoustoimet ovat alkaneet kiinteistöllä. Siivous näyttää edistyvän hitaahkosti, mutta pientä edistystä on tapahtunut koko ajan. Ajoneuvojen väheneminen on jo nähtävissä kiinteistöllä. Metalliromun ja muun jätteen osalta muutos ei ole vielä selkeästi havaittavissa, vaikka romua onkin viety pois.

 

Kiinteistön omistaja esitti tarkastuksilla pyynnön, että siivoukselle saisi jatkoaikaa heinäkuun lopulle saakka. Todettiin, että tässä tapauksessa ympäristölautakunta päättää jatkoajan myöntämisestä. Jatkoajan myöntämiselle olisi perusteita, koska kiinteistön siivoustyö on aloitettu käytännössä ja ajoneuvoja sekä romua on viety pois asianmukaisiin vastaanottopaikkoihin. Lisäksi kiinteistön omistaja on osoittanut yhteistyöhalua asian kuntoon saattamiseksi ja ollut mm. mukana tarkastuksilla sekä kertonut paikan päällä myös siivouksen suunnitelluista jatkotoimista.

 

3.6. tarkastuksella sovittiin kiinteistön omistajan kanssa, että seuraava tarkastus pidetään elokuussa, jotta voidaan todeta onko siivoaminen edistynyt kiinteistön omistajan esittämien suunnitelmien mukaisesti ja missä vaiheessa siivous kokonaisuudessaan on.

 

Esittelijä: Paikkatietopäällikkö Lindvall Virpi

 

Päätösehdotus: Ympäristölautakunta päättää myöntää kiinteistön 1:6 omistajalle jatkoaikaa kiinteistön siivoamista varten 4.8.2024 saakka, jonka jälkeen suoritetaan tarkastus.
 

Muutettu   Ympäristölautakunta päättää myöntää kiinteistön 1:6 omistajalle

päätösehdotus: jatkoaikaa kiinteistön siivoamista varten 4.8.2024 saakka, jonka jälkeen suoritetaan tarkastus.

 

Kiinteistönomistajan tulee toimittaa väliraportti siivouksen edistymisestä Paimion kaupungin ympäristönsuojeluun kesäkuun 2024 loppuun mennessä.

 

Päätös: Muutettu päätösehdotus hyväksyttiin.