Dynasty tietopalvelu Haku RSS Paimion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisu.paimio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisu.paimio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 04.04.2024/Pykälä 30


 

Valtuustoaloite koskien kevyenliikenteen kulkuväylän rakentamista Pakurlansillan tuntumaan

 

Kaupunginhallitus 11.10.2023 § 293 

 

 

 Kaupunginvaltuusto 27.9.2023 § 64

 

Esittely: Valtuutettu Terhi Reponen jätti keskustan, kokoomuksen, perussuomalaisten, kristillisdemokraattien, sosiaalidemokraattien, vihreän, vasemmistoliiton ja Mäkisen valtuustoryhmien valtuustoaloitteen koskien kevyenliikenteen kulkuväylää Pakurlansillan tuntumaan, joka kuuluu seuraavasti:

 

 Paimion kaupungissa on lähivuosien suuria hankkeita ollut Paimiontien kiertoliittymän rakentaminen Kravinkujan / Jokitien risteykseen sekä Pakurlansillan täydellinen uusiminen. 

 

 Kaupunki on vuosien saatossa kehittänyt Jokipuiston aluetta viihtyisäksi keitaaksi kaupunkilaisten käyttöön. Uusi silta alkaa olla nyt valmis ja vanhakin on jo purettu. Alue on kaunis ja siellä liikkuu paljon väkeä myös jalan.

 Onkin aiheellista rakentaa esteetön kulkuväylä Jokipuiston skeittirampin päästä kauppaliikkeen kulmalle.

 Samalla voisi jätteiden lajitteluaseman sijoittelua tarkistella mahdollisimman käytännölliseksi ja siisteyttä ylläpitäväksi.

 

 Esitämme, että Jokipuiston pitkäjänteisessä kehitystyössä selvitetään, onko mahdollista rakentaa kulkuväylä ja näin mahdollistaa ihmisten liikkuminen jalan ja polkupyörällä Jokipuiston alajuoksun päästä Pakurlan sillanpielestä ylös kauppaliikkeen pihalle. 

 

 

Esittelijä: Kaupunginjohtaja Jussinmäki Jari

 

Päätösehdotus: Kaupunginhallitus lähettää valtuustoaloitteen tekniselle lautakunnalle valmisteltavaksi.

 

Päätös: Ehdotus hyväksyttiin.

 

 

Tekninen lautakunta 04.04.2024 § 30  

632/00.02.13/2023  

 

Valmistelija/

lisätietoja antaa: Infrapäällikkö Anu Taipale p. 02 474 5280

 

 Esteettömän jalankulun ja pyöräilyn väylän rakentaminen Jokipuiston ja K-Supermarketin väliselle alueelle on teknisesti haastavaa korkeuserojen vuoksi. Esteetön väylä vaatisi pengerryksiä, jotta pituuskaltevuus täyttäisi esteettömän väylän kriteerit. Tämänhetkisen polun kaltevuus on n. 13,5% ja sen pituus on n. 50 metriä. Jos polusta rakennettaisiin esteetön kulkuväylä (suositus 5%), tulisi sen pituus kasvattaa mutkittelulla 130 metriin. Tämä nostaisi rakentamiskustannuksen melko korkeaksi, joten hanke vaatii investointirahoituksen. Kustannusarvio kivituhkapinnalla nousee muutamaan kymmeneen tuhanteen euroon.

 

 Kaavoituksen puolesta alue on viheraluetta ja estettä väylän rakentamiselle ei ole. Väylän liittyminen K-supermarketin piha-alueelle on haastava toteuttaa, joten se vaatisi myös turvallisia liikennejärjestelyitä kaupan piha-alueella ja yhteistyötä kauppiaan kanssa.

 

 Jos hanketta halutaan edistää, tulisi se laittaa vuoden 2025 investointikohteeksi, koska kustannus on yli investointirajan.

 

Esittelijä: Tekninen johtaja Saarinen Juha

 

Päätösehdotus: Tekninen lautakunta toteaa vastauksenaan kaupunginhallitukselle, että yhteys on teknisesti mahdollista toteuttaa mutta vaatii K-Supermarketin suostumusta sekä investointiohjelmaan rahoituksen, joka tullaan lautakunnan toimesta käsittelemään syksyllä talousarviokäsittelyn yhteydessä.

 

Päätös: Ehdotus hyväksyttiin.