Dynasty tietopalvelu Haku RSS Paimion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisu.paimio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisu.paimio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 29.02.2024/Pykälä 17


 

Sähköyhtiöntie 4-6- saneerauksen pääpiirustusten hyväksyminen

 

Tekninen lautakunta 29.02.2024 § 17  

134/10.04.03/2024  

 

Valmistelija/

lisätietoja antaa: Kiinteistöpäällikkö Tero Aaltonen p. 02 474 5447

 

Juhana Marttinen Arkkitehdit Oy on yhteistyössä muiden suunnittelualojen kanssa laatinut teknisen toimen toimeksiannosta Sähköyhtiöntie 4-6 eli toimintakeskus Apilan saneerauksen arkkitehtisuunnitelmat. Tilat on tarkoitus saneerata vuoden 2024 aikana pääosin TE-uudistuksesta johtuvia muutoksia palveleviksi.

 

Suunnitelmat pitävät sisällään kolme uutta toimistoa, kokoushuoneen sekä kahden olemassa olevan huoneen laajennuksen. Rakennuksen saneerattava osa on vanhaa sähköyhtiön aikaista pajatilaa, jossa on käytetty rakennusajankohdan mukaisesti huomattavan paljon haitta-aineita sisältäviä rakenteita. Haitta-aineita sisältävät rakenteet tulee poistaa ennen uusien rakenteiden tekemistä. Tästä syystä töihin sisältyy myös asbestipurkutöitä.

 

Töihin sisältyy myös huopakatteen uusimisen, koska sen kunto ja ylitetty käyttöikä sitä vaatii. Myös ilmanvaihto-, lämmitys- ja sähkölaitteet sekä järjestelmät ovat ylittäneet käyttöikänsä eivätkä ne vastaa nykypäivän vaatimuksia.Talotekniikan uusiminen on urakassa suurimpia kokonaisuuksia. Näiden toimenpiteiden myötä saneerauksessa tullaan tekemään energiansäästötoimenpiteitä ja rakennuksen katolle tulaan asentamaan urakan yhteydessä aurinkopaneelit.  

 

Pääpiirustustasoiset arkkitehtisuunnitelmat ovat asian liitteissä ja niitä esitellään lähemmin kokouksessa

 

Paimion kaupungin hallintosäännön 27. §:n mukaisesti tekninen lautakunta hyväksyy toimialaansa kuuluvien hankkeiden pääpiirustukset

 

 

Esittelijä: Tekninen johtaja Saarinen Juha

 

Päätösehdotus: Tekninen lautakunta päättää:
a) hyväksyä Sähköyhtiöntie 4-6 saneerauksen pääpiirustukset
b) hakea saneeraushankkeelle rakennuslupaa
c) valtuuttaa teknisen johtajan sopimaan vähäisistä muutoksista piirustuksiin

 

Päätös: Ehdotus hyväksyttiin.