RSS-linkki
Kokousasiat:https://julkaisu.paimio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://julkaisu.paimio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 29.02.2024/Pykälä 23
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Teknisen lautakunnan ilmoitusasiat
Tekninen lautakunta 29.02.2024 § 23
Tekniselle lautakunnalle saatetaan tiedoksi seuraavat ilmoitusasiat:
Työvaiheita 21.2.
Infrapalvelut
- talvikaudella tehty jo 13 kpl täysiä aurauskierroksia (tilanne 14.2.)
- tammikuussa Vistalta ajettiin yli 200 kuormaa lunta lumenkaatopaikalle.
- katuvalaistushuollon aloiotuspalaveri pidetty 13.2. EVH Elektroniikan kanssa.
- talviliikuntapaikkoja pidetään auki sääolosuhteiden mukaan. Tänä talvikautena olemme saaneet pidettyä hyvin auki paikat.
- yksityistieavustusten hakuaika on käynnissä 11.3. asti.
- ankkalampi työllistää edelleen myös puistopuolen henkilöstöä.
Kiinteistöpalvelut
- Sisäilmamittauksia tehty Myllyhaassa, Tapiolan päiväkodissa ja PAKK liikuntasalissa sekä terveyskeskus kiinteistössä.
- Lukion toimistohuoneiden ovia vaihdettu
- Vistan koulun 2-salin korjaustyöt jatkuvat
- katon maalausurakan tarjouspyyntö valmisteilla
- Uimahallin takuuajan asioita selvityksiä
- Ruoka- ja siivouspalveluiden ohjausryhmänkokous pidetään 7.3.
- Henkilökunnan kehityskeskustelut maaliskuun aikana
- Palvelupyyntöjen purkaamista, kun tullut runsaasti käyttäjäpalveluita.
Urakat
- ei ilmoitusasioita
Muut ilmoitusasiat
- muistio jätehuolto-ohjelman seuranta- ja palvelutasoryhmän 7.2.2024 kokouksesta
Päätösehdotus: Tekninen lautakunta merkitsee asiat tiedoksi.
Päätös Ehdotus hyväksyttiin.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |